851
Mitä ajattelin tänään
Miksi, oi miksi. Perjantaina: maltillista oluenjuontia, saunaa ja hyvää meininkiä. Kitaransoittoa hyvässä pössiksessä- ihan ok. Aamulla: I feel Grrrrreat! Lauantaina: Punaviiniä, olutta, häröilyä, laulamista ja Kurtin kuolonkorinaa. Filosofiaa ja elämänmakua….
Mitä ajattelin tänään.
Näin aamulla työmatkalla pulun, jonka jalkaan oli tarttunut purukumi. Purukumi oli kovettunut pulu paran jalan ympärille pakottaen sen jalan ikäänkuin koukkuun. Katsoessani tuota lintupolon linkutusta, ajattelin että pystyn melkein samaistumaan…
Mitä ajattelin tänään
http://www.adressit.com/ruoanjako
Mitä ajattelin tänään
”eniten ruiskuhuumeidenkäyttäjiä pelkäävät, sekä heille tarkoitettuja palveluita vastustavat keski-ikäiset naiset jotka asuvat keskisuomessa eivätkä koskaan ole huumeita tai niiden käyttäjiä nähneetkään.” Keskeltä on ilmeisen pitkä matka marginaaliin. Silti marginaalissakin löyty…
Mitä ajattelin tänään
Kevyistä pelkotiloista erottuani päähäni ajatus tupsahti pelkällä tahdolla ei liiku vuori tarvitaan tahdon lisäksi tiedon miten siirtäisi
Mitä ajattelin tänään.
Sellaisia pohdiskelin että mitenhän ihmisille saisi myytyä ajatuksen paikasta, jonne kuka tahansa voisi kävellä sisään koska tahansa ja saada apua mielenterveys tai päihdeongelmiinsa. Siis sellainen paikka joka ihan oikeasti olisi…
Mitä ajattelin tänään.
Olisipas kiva saada jotain faktaa siitä miten paljon häpeä ja/tai häpeän pelko ihmisen valintoihin vaikuttaa? Onhan häpeä hirvittävän voimakas jo pelkästään tunteena, jos vaikka miettii myötähäpeää, niin siinähän ihminen prosessoi…
Mitä ajattelin tänään
Kyllä universumi kantaa huolen omistaan, ei HÄN anna enempää taakkaa kantaa kuin mihin minä pystyn. Toki se joskus tuntuu siltä että voimat loppuu, mutta MINÄ OLEN TÄSSÄ JA OLEN HELVETTI…
Mitä ajattelin tänään
Tänään ajatuksia herättää Kuolema. Ei niinkään mikään fyysinen tapahtuma kuin sellainen hengentasolla oleva, jatkuvasti läsnäoleva tarve vetäytyä rauhaan. Kuten herra Freudkin tietää sanoa, Thanatos on toinen johtavista vieteistä ihmisen (tai…
Mitä ajattelin tänään
Omituista miten ihmisestä löytää ihan uusia puolia kun lopettaa seurustelun. Siis sellaisia puolia joita ehkä toisessa on ollut, mutta jotka on täysin ”blokannut” pois. Ihminen on saattanut olla silmien edessä…