24.8.2006 862

Tekosyy

Haluaisin jonkun tekosyyn, esimerkiksi täysikuun, muttei sellaista nyt ole. Mikä on oikeastaan parempi, rehellisempää. Tekosyyn mihin? Eihän ole tapahtunut yhtään mitään, unessakin maailma oli sekaisempi kuin nyt valveilla.

19.8.2006 862

Pihalla

Äsken kun kävelin kotiin, tuoksui kevät. Kai tämänpäiväinen sade sitten pisti puutkin niin sekaisin? No mutta sehän on vain hyvä, jos luonto on yhtä sekaisin kuin ihmiset!

15.8.2006 862

Elokuun puoliväli

No niin, nyt se on jälleen saavutettu, loppusuora. Kaikki tietävät, että tästä eteenpäin on vain hidasta luovuttamista, mutta kukaan ei silti suostu luovuttamaan. Tämä on vuoden parasta aikaa, moniulotteisesti.

29.7.2006 862

Määrittele blogillesi aihepiiri

Määrittelin sitten aihepiiriksi ”sekalaiset”, se oli lähimpänä ”sekavaa”. (Tämähän alkaa hyvin, jo heti ensimmäiseksi siirrytään metatasolle, kirjoittamaan blogia blogin kirjoittamisesta.) Viime yönä tuli ajatus linnasta. Se olisi jonkinlainen tarina kuninkaasta,…