862
Tekosyy
Haluaisin jonkun tekosyyn, esimerkiksi täysikuun, muttei sellaista nyt ole. Mikä on oikeastaan parempi, rehellisempää. Tekosyyn mihin? Eihän ole tapahtunut yhtään mitään, unessakin maailma oli sekaisempi kuin nyt valveilla.
Pihalla
Äsken kun kävelin kotiin, tuoksui kevät. Kai tämänpäiväinen sade sitten pisti puutkin niin sekaisin? No mutta sehän on vain hyvä, jos luonto on yhtä sekaisin kuin ihmiset!
Elokuun puoliväli
No niin, nyt se on jälleen saavutettu, loppusuora. Kaikki tietävät, että tästä eteenpäin on vain hidasta luovuttamista, mutta kukaan ei silti suostu luovuttamaan. Tämä on vuoden parasta aikaa, moniulotteisesti.