880
Mahtavia leffoja =)
Viime viikolla katsoin kaksi todella mahtavaa leffaa Michael Hanekenin ”Kätketty” ja sen nimisen leffan kuin ”Edmond”..kannattaa katsoa ehdottomasti, molemmat ainakin Makuunin valikoimissa. Molemmat herätti ainakin mut, jossain mielessä on niin…
Olenko jo kerrostalokyttääjä ?=(
Toissa päivänä alkoi tuntua, että olen jo se nalkuttava vanhapiika. Tiistaina töissä eivät suostuneet toimimaan mitkään koneet…joten oli todella vihaisella päällä, no töiden jälkeen aloin jo rauhoittumaan käytyäni kosmetologilla. Mutta…
Arki ja maanantai
Tuli sitten käytyä taas lauantaina viihteellä, vaikka edellisen viikonlopun jäljiltä olin hieman sitä mieltä, että saa riittää baareilua…sen verran tylyä meininkiä niissä on. Mutta nyt Avanttis pääsi tanssimaan Gloria Gaynorin…
Kylmää
Niin, se on sit syksy. Aamulla piti laittaa ihan hanskat. Unohdin mainita, et tuli sunnuntaina hetken mielijohteesta otettua silmäkulmasta lävistys pois. Nänniin jätin silti vielä. On tuo elämä hassua…miten jotkut…
Voi masennus =(
Joo, Helsingissä tuli käytyä ja lauantaina baarissa käydessäni muistin, miks välttelen niitä nykyisin. Oltiin kaverin kanssa rauhassa juttelemassa, kun siihen saapui kaksi ”pelimiestä”…me ei nyt hirveemmin innostuttu niistä, mut ihan…
Taasko se on viikonloppu
Tänään ois sitten töiden jälkeen lähtö Helsinkiin (huom. en ole menossa city-tapaamiseen). Ystävän luo menen kyläilemään…varmaan aika perinteinen ”tyttöjen viikonloppu” tulossa. Mä pääsen kuulemma kaverin viereen nukkumaan =) asuu sen…
Taas yks vkl takana
En saanut tällä kertaa kuulla olevani ryssähuora =) Siinähän se aika meni porukoiden, veljen ja sukulaisten kanssa. Eilen katoin Teemalta ohjelman Argentiinalaisesta tangosta…haluu oppia tanssimaan sellaista. Tuli Leprassa päivitettyä juorut;…
Viikonloppu mielessäin
Joo-o, se ois sitten Lepraan meno vkl:ksi….kuulenkohan tällä kertaa olevani ryssähuora, joka saa painua sinne mistä on tullutkin. Hyvin usein tollaista kommentia kuulee rakkaassa synnyinkaupungissaan. Viikko mennyt salilla käydessä ja…
Viikonlopun jälkeen
Yks viikonloppu taas takana….paikat hieman kipeinä lauantain ja sunnuntain body pumpeista. Olin pakotettu myös osallistumaan ralleihin….minä suuri kilpa-urheilun vihaaja ! Ilmaisin kantani kyllä kovaan ääneen myös kisapaikalla 🙂 Lauantaina käytiin…
Pitkästä aikaa
Jaa..mitäs täs on tapahtunutkaan sit viime kerran. Olen ostanut uudet ihanat korkkarit ja kartuttanut seksyä alusvaatekokoelmaani. Olen ollut maalla auttelemassa pahnapaalien ajossa…ajoin traktoriakin pitkästä aikaa. Satsasin sitten kalliiseen salikorttiin, alkoi…