Olenko jo kerrostalokyttääjä ?=(

Toissa päivänä alkoi tuntua, että olen jo se nalkuttava vanhapiika. Tiistaina töissä eivät suostuneet toimimaan mitkään koneet…joten oli todella vihaisella päällä, no töiden jälkeen aloin jo rauhoittumaan käytyäni kosmetologilla. Mutta sitten menen varaamalleni pyykkivuorolle pesemään pyykkiä, kun siellä on jonkun pyykit koneessa rullaamassa. Odotin sitten niin kauan, että sain tämän vuoron varastajan kiinni, ja sanoin aika selkeesti, etten pidä kun toisten vuorolla pessään pyykkiä. Se äijä selitteli kaikkea ja pyyteli anteeks. En saanut sitten kaikkea pyykkiä pestyä, kun mun jälkeen oli jo seuraava varannut vuoronsa.

No sitten illalla käyn nukkumaan ja juuri olen päässyt uneen, niin yläkerran naapuri päättää soittaa poppia ihan täysillä..hetkeni kuuntelin mekkalaa, ja sitten vedin takin päälle (nukun alasti ja pitkä takki oli helpoin pistää nopsaa päälle) ja ravasin yläkertaan ja pimputin ovikellon paskaksi. Oven tulee avaamaan about 20-vuotias äijä…kerroin hyvin selvästi, et on olemassa ihmisiä, jotka käyvät töissä ja tarvitsevat yöunensa ja että sen popituksen on loputtava heti…no äijä oli hyvin nöyränä, et ”joo selvä”.

Samana päivänä kun kävelin töistä kotia kohti, niin joku mummeli ajoi pyörällä ohi ja totesi kovaan ääneen et ”ompas siinä tyttö mustissa”. So what, mitä se sille kuuluu, vaikka olisin ollut alasti.

Niin, ja täällä cityssä saa aina ihania kommentteja, kuten ”runkkasin monta kertaa sun kuville, huora”.

HALLELUJA, noita sanoja juuri nainen kaipaakin =)