899
sinkku, ja miksi näin?
Joskus iskee niin totaalinen epäonnistuja fiilis päälle. Kaveri tuossa juuri kerto miten aikoo viedä deittinsä syömään, ja oli ostanut tälle ruusunkin. Niin kuka mulle tekis noin? Olen tavannut mukavia miehiä,…
työmyyrä ja eläintarha
Kylläpäs sitä osaakin ihminen olla väsynyt. Töiden jälkeen kaaduin sänkyyn ja nukuin tunnin päikkärit. Teki terää, olinkin todella kiukkuinen ja uni helpotti. Kyllä tänään tuli tehtyä töitä ihan kokorahan edestä,…
Aargh arki!
Lomat on pidetty tältä vuodelta, tai no varmaan seuraavalta kolmelta vuodelta. Tein nimittäin sellasen diilin johon ei sisälly lomia. Ei se haittaa kun palkan yhteydessä tulee sitten korvaus. Pointti on…
laukkuongelmia ja ensiapua
Aargh! Lempilaukustani hajosi eilen hihna! On niin orpo olo, kun ei voi kanniskella tavaroitaan siinä. Vein sen tänään suutarille ja saan sen vasta maanantaina. Ihan kuin olisin alasti! Ymmärrän kyllä…
kortillinen
Jes. meitsi sai tänään ajokortin, meni tuo inssi sitten hyvin! On ollut muutenkin todella aktiivinen päivä ja tapahtumarikas. Ensinnäkin oli työhaastattelu, sitten oli ajotunti ja inssi perään, sitten kaupungille tapaamaan…
päivä numero 16
vapaapäivä, siis ihan oikea vapaapäivä. ei tarvitse mennä mihinkään, jos nyt kirjastoa ja pankkia ei lasketa. Niin ja miten aijon kuluttaa päivän. No siivoomalla, hauskaa eikös? Olen ollut niin paljon…
mystistä
Yritin tuossa tunkea kännykkäni laturia seinään, tuohon makkarin pistorasiaan. Totesin että se ei mene sinne, ja siitä on ruuvattu ruuvit irti. Kuka perkele on käynyt mun kämpässä kun olen ollut…