DåDih…
Mikä on varma merkki siitä, että unta on saatu liian vähän, töitä on tehty liikaa, sairastelu on vienyt voimia ja opinnot ovat stressanneet? Lasillinen punaviiniä on aiheuttaa nukahtamisen ensin suihkuun,…
Örh…
Tänään meni taas pariinkiin otteeseen usko ihmisten järkevyyteen. Ahistaa & ahdistaa. Onneksi viikonloppuna pääsee kuuntelemaan örinämusaa. Kivaa!
Synnillinen suklaati
Olen onnistunut kehittämään nyt alkuviikosta huikean suklaahimon – tai sitten kyse on jostain kummallisesta hormonaalisesti tekijästä, jonka vuoksi kello 17.35 iskee totaalisen järjetön suklaavaatimusfiilis. Olen joskus aiemminkin kärsinyt vastaavista, silloin…
Happy together…?
Lienen lapsellinen, typerä, sinisilmäinen ja kaikkea muuta kuin cool. Olen ollut sellainen aina. Olen kuulemma ärsyttävän mukahyveellinen ja varovainen. Ai miksikö? Koska en tykkää puhua pahaa muista ihmisistä – ainakaan…
Yö on hellä…
Ulkona on jotenkin aivan mieletön ilma. Istun vain ikkunan ääressä ja kuuntelen musiikkia, vaikka pitäisi mennä nukkumaan. Päässä on taas liikaa ajatuksia. Takana on pääosin sairastettu ja elbattu viikonloppu, jonka…
Refuse/resist
Kevät tää…: epävakaa ? epävarma ? epätietoinen ? – vielä toistaiseksi ei epätoivoinen hullu/huoleton ? luovuttanut/uudelle avoin ? passiivinen/fatalisti ? – en halua ajatella kaikkea muutos/pysyvyys ? kohtalo/mahdollisuus ? pelko/into…
smog
Latokartanoon mennessä pitäisi olla sumuvaaran liikennemerkki. Kunnon hernerokkasumussa tulee epätodellinen olo. Huh.
*hapanta marinaa*
Jossain lienee jokin uusi luonnonlaki, jonka mukaan olen saamassa jonkin taudin aina silloin, kun jotain kivaa on tiedossa ja/tai töissä vuosituhannen kiire. Kun pöpö iskee samaan aikaan motivaatio-ongelmien kanssa, meillä…
niinjustjoo (osa 230 598 338)
Kiltteys ja auttavaisuus ovat kuulemma hyveitä. Itselle ne olivat kyllä tänään paheita. Taas aiheetonta paskaa niskaan. Great.
Talvi-illan tanssiinkutsu…
Ryntäsin tänään pitkästä aikaa salillle riehumaan. Tanssitunnilla lämmitellessäni tajusin, että poden mietoa tanssahteluikävää, mikä on minun kyseessä ollessani hieman odottamatonta. Pidän kyllä tanssahtelusta, mutta näytän mielestäni urpoakin urpommalta, ja kohtuuhyvä…