Ulkona on jotenkin aivan mieletön ilma. Istun vain ikkunan ääressä ja kuuntelen musiikkia, vaikka pitäisi mennä nukkumaan.
Päässä on taas liikaa ajatuksia. Takana on pääosin sairastettu ja elbattu viikonloppu, jonka aikana kuitenkin jaksoin lähteä pikaisesti käymään kaverin synttäribileissä. Istuessani pienen hetken baarissa iloisessa seurueessa katselin jälleen ympärilleni. Halusin pois kovalta tuolilta elbaamaan pehmeälle sohvalle huoneen nurkkaan, istumaan joukkoon, mutta joukon ulkopuolelle. Katselemaan, tarkkailemaan, ihailemaan.
Ihmisten katseleminen on älyttömän mielenkiintoista. Voin viettää vaikka kokonaisen baari-illan yksin katselemalla ihmisiä ja pohtimalla heidän taustojaan ja elämäänsä.
Katsellessani ihmisiä en koskaan voi ymmärtää sitä, miksi monet valittavat, että niin monet ihmiset ovat rumia. Mikä on ruma? Kuka haluaisia oikeasti näyttää barbielta? Ei muovisessa patenttihymyssä ole tippaakaan mitään kiinnostavaa. Persoonallisuus ja asenne ovat kaunista ja ihailtavaa, jos mikä.