Suojelusprkl
Unen ja valvetilan häröilyä
Näin unta, että mulla oli kauhiat silmäpussit, sitten tajusin ettei se ollut unta -vaan totista totta.
Hoivavietti
Sain eilen kuulla ”vittuilua” mun hoivaviestistä. Työkaverini tuli työpaikalle pikkuruisen vauvansa kanssa, ja tämä vauva alkoi siinä itkua vääntämään. Kerroin mesessä hänelle, että mulle tulee aina
Pettymyksien sarja
Kamerani katosi ja löytyi Turussa viikonloppuna. Eilen sain vihjailevia pikaviestejä kamerani kuvasisällöstä ja olin toivoa täynnä: Olisiko siellä homoeroottisia kuvaotoksia. Vai mitä kivaa siellä odottaakaan. Äsken sain kamerani takaisin ja…
<3
Minun työkaverillani on ehkä maailman sympaattisimman näköinen hurveli. Mä ihastuin ”Jussi-koiraan” ihan samantein, kun sen ensimmäistä kertaa näin. Se oli rakkautta ensi nuuhkaisulla:) [IMG 930146] Olen itse ehdottomasti enemmän kissaihminen,…
Julkisuuteen hinnalla millä hyvänsä
Minkä vuoksi nuoret ihmiset ovat valmiita tekemään mitä tahansa päästäkseen julkisuuteen? City on mielestäni hyvä esimerkki huomionkipeistä ihmisistä, mutta kuka oikeasti kuvittelee ponnahtavansta tätä kautta kestojulkkikseksi? Tai jostain seiskan tähtityttökuvista?…
Insomniaa osa2
Rupeaa kohta vituttaa, tai no siis mua vituttaa jo, se etten saa nukuttua. Eilen illalla olin kasin aikoihin ihan valmista pullaa, mennä nukustelemaan. Ysiltä kampesin punkkaan ja vielä yhden aikoihin…
Piiloon, amppari hyökkää
Vihaan amppareita ylikaiken. Äsken kävin heittämässä roskia ja menin pihalle ”parvekkeen” ovesta. Kun tulin takaisin huomasin, että olin saanut kutsumattoman vieraan luokseni. Ampiainen pörräili iloisesti asunnon sisällä. Kiva kiva. Ei…
Letkautusten alkuperä:)
Voisiko joku kertoa minulle, kuka on H. Moilanen? Esimerkkitilanne: ”Älä seiso siinä kuin joku H. Moilanen”
En ole itkenyt, puristin vain finnin
Ai saakeli, että oli inhassa kohdassa näppylä. Tuossa ylähuulen yläpuolella. Oli pakko puristaa se, vaikka sattui ja vedet valuivat silmistä. Nyt helpotti. Näytän siltä, kuin olisin pillitellyt.
Uskon palautusta
Olin jo menettänyt uskoni lääkäreihin, mutta eilen uskoni hieman palasi heihin. Mulla on elämäni aikana tullut vastaan kolme lääkäriä, joista huokui sellainen tietynlainen hyvyys ja että he ovat kutsumustyössä kuten…