Mieli on aika sekava. Taas oli mukava palata kotiin, vaikka se oli tyhjä ja pimeä. Mukava, huolimatta myös siitä, että flunssan myötä lento oli kuin tynnyrissä olisi ollut!
Toisaalta jo aikaisemmin mainituista syistä kotiin paluu on ankeaa. Toisaalta kaipaan ”sitä jotain” eläämääni, toisaalta pelkään taas putoavan korkealta ja kovaa. Aika vaikea vain on näinä kiireisinä aikoina keneenkään tutustua tai mielenkiintoiset tapaukset ovat turhan kaukana. Olisi kuitenkin kiva tuntea olevansa taas kuin innostunut pikkupoika – malttamaton, eloisa, kujeileva, maanitteleva, kekseliäs, yllätyksekäs, rakastettua ja rakastava. Sitä minä haluan olla.
Muutin 5 kuukautta sitten tähän kaupunkiin, joka ei liikaa sosiaalista elämää tarjoa. Kaipaan vanhaan kunnon ”työläiskaupunkiini”. Tämä työ oli nyt pakko vain ottaa vastaan. Eiköhän sitä täältäkin jotain löydy, jos se on löytyäkseen.