Yksi viikonloppu takana ja siinä samalla kaverin toisen lapsen varpajaiset. Samalla meni yhdet 30-vuotisjuhlat.
Vaikka äijäporukalla oltiin, oli kummaa huomata, että keskustelun painopiste oli paljon lapsissa. Yleensä naiset harrastaa enemmän tätä vauvaläppää jakaen omia kokemuksiaan synnytyksistä jne. Se kai on aivan luonnollista. No, viikonloppuna olin niiden harvojen joukossa, joilla ei ole omia lapsia hyvästä harjoittelusta huolimatta!? On tainnut olla liian hapokasta… 😉
Tunsin itseni aika ulkopuoliseksi. Älkää kuitenkaan ymmärtäkö väärin, minä kyllä pidän lapsista ja haluaisin myös omia. En vain ole ollut sellaisessa tilanteessa viimeistä suhdetta lukuunottamatta. Sitä kun kuvittelee olevansa niin järkevä ja ajatteleva… Äitikin oli perhepäivähoitaja vielä lukioikääni asti, joten olen ollut lasten kanssa. Onhan minulla pari kummityttöä, jotka ovat todella hellyttäviä ja söpöjä. Se ottaa vain koville, kun itsekin haluaisi saada vielä kohtuu nuorella iällä lapsia ja se haave tuntuu tällä hetkellä kovin etäiseltä. Tiedättekö tunteen? Olisin vielä leikkisä ja löytyisi energiaa leikkiä. Nyt tässä hektisessä maailmassa minun on kovin vaikea löytää mitään.
Enkä ole kade niille, joille niitä lapsia on siunaantunut. Olen onnellinen heidän puolestaan. Välillä on kiva mennä hoitamaan kummityttöjä, niin palautuu mieleen se arki.