Suuntasin eilen baanalle. Kyseenomaisessa ravitsemusliikkeessä, jonne menin, sattui olemaan eräs työkaverini. Hän oli tuhannen päissään ja jäi roikkumaan seuraani. Ilta näytti menevän persiilleen, kun hän kohtalaisen äänekkäästi arvosteli ohi meneviä naisia ja pysyi takiaisena seurassa. Toisaalta en nähnyt paljon mieluistani ja jos näin, oli heillä seuralainen tai tupakka huulessa.
Aivan loppuillasta sitten näin mukavan tyttösen. Silmäilin häntä hetken ja hänkin katsoi minua. En ehtinyt jutustelmaan hänelle, kun hän jo kaverinsa kanssa suuntasivat narikalle. Ajattelin, että nyt tai ei koskaan, sillä voin nähdä hänen viimeistä kertaa ja kadun menetettyä tilaisuutta. Ryntäsin kaverusten perään. Pyysin ulkoisesti minua kiinnostavaa tyttöä lähtemään kanssani kahville. Sain murrettua onnekseni tiukan ”puolustuksen” ja hänen kaverinsa tenttasi päättäväisesti kysyen, mistä olen kotoisin, mitä teen työkseni, mikä olen koulutukseltani, kuinka vanha olen jne. Lopulta hän kehoitti kaveriaan ”anna nyt jo se numero”! 🙂 Täytyy yrittää sinne kahville. Tyttö oli kansankynttilä…
Tänään sitten heräsin puolen päivän jälkeen iloisena. Kannatti rohkaista mielensä. Lisäksi aurinko paistoi ja päätin jälleen lähteä hiihtämään. Kilsoja kertyi 18 km, jonka jälkeen otin taas tirsat! Ihania nämä kotiviikonloput! Lähetin myös tekstiviestin, johon sain vastauksen.