Väsyttää. Tai ehkä alan olemaan kärsimätön. Joka puolella näen ajatuksieni syövereitä herättäviä asioita. Minulla on muuten kaikki loistavasti, hyvä työpaikka, ansiotaso, asunto, harrastuksia, ystäviä jne., mutta haluaisin todella pikku hiljaa perheen. Yksinkertaistako – ei sentään minulle. Onni tuntuu kiertävän minut kaukaa ja jos sen kohtaan, en sitä silloin ymmärrä, vasta sen menetettyäni. No, ei asiat ehkä sentään näin mustavalkoisia ole. Kantapään kautta oppineena en onnesta enää irti päästä, ja sehän voi olla kohta jo oven takana tai vielä kaukana maailmalla. Ainakin tiedän mitä haluan…
Olin eilen taas tansseissa. Hieman ottaa pannuun, kun ei sielä oikein nuoria käy. Mukavaa taasen on, että vanhat naiset kyllä arvostavat ja seuraava päivänä on täysin toimintakuntoinen.