Rekkasin itseni sisään cityyn kahden vuoden tauon jälkeen eilen yöllä. Tänään sain heti kommenttia kirjoituksestani vuodelta 2006, joten jotta tuo silloinen surkea tilanne ei enää sekoittuisi tämän päivän surkeaan tilanteeseen on jonkinlainen selvitys paikallaan.
Avioero on ollut voimassa nyt puolitoista vuotta. Tiedän, että nykyään on muotia olla narsisti ja psykopaattejakin vaanii joka kadunkulmassa, eikä siinä ole enää mitään ihmeellistä, mutta silti tuli yllätyksenä, kun toissapäivänä selailin netissä hieman suomalaisten tekemää narsistikirjaa ja tajusin, että tässähän on jotain tuttua… Vielä tällä vkolla ex-mieheni on yrittänyt uudelleen kosia minua – tosin luojan kiitos vain tekstiviestillä. Toisiamme emme ole nähneet enää kertaakaan viime elokuun jälkeen. Henkilö, joka ei pysty tuntemaan syvästi, eikä pysty tarkastelemaan omia tekemisiään yhtälöön vaikuttavana tekijänä, voi todella muodostaa vittumaisen noidankehän sille, joka pyrkisi pitämään kaikki suhteet aina edes jossain määrin sivistyneinä ja lopettamaan ne rauhanomaisesti.
Viimeisimmän, kotipsykologin diagnoosin mukaan olen maaninen ja kaipaan lääkitystä. Kun olen lähtenyt hänen luotaan pois, ei tietenkään muuta selitystä voi olla, kuin että olen sairas. Lisäksi kosimisen yhteydessä sain ehdot, joiden mukaan minun pitäisi jättää nykyinen asuinpaikkani, sanoa suhteet irti kaikkiin ystäviini, hakea terapiaa ja lääkitystä, saadakseni tämän ihmemiehen rinnalleni ikuisesti.
En tiedä olisiko tässä jäljellä enää järjen hiventäkään ilman ystäviä. Kiitos heidän, tilanteen absurdius alkaa jo hitaasti jopa hymyilyttämään ja eiköhän minusta vielä kokoNainen tule. Lähinnä tässä flunssa vaivaa ja näin ollen se ikävä tosiasia, että itsenäisyyspäivä on vietettävä yksin sisätiloissa. Lisäksi kaupat ovat kiinni (mitä en muistanut, kun tulin juuri Sveitsistä) ja kaapeissa on ainoastaan helvetisti viinaa ja suklaata.
Hmph.
