Mitä se on? Onko se ehdottomuutta periaatteille, taipumattomuutta ja jyrkkyyttä toisen mielipiteiden edessä? Vaiko periksiantamattomuutta omien tavoitteiden saavuttamisessa? Varmaan kaikkea tätä.
Tänäkin itsenäisyyspäivänä kaipaan ja vaalin perinteitä, johon olen saanut tottua lapsesta. Tahtoisin mennä johonkin juhliin, pukeutua hyvin ja illalla katsoa linnanjuhlia televisiosta, lämmittää saunan ja jakaa lasin kuohuvaa jonkun kanssa. Mikä estää, kysyy nyt joku. Eipä juuri mikään. Kaiken tämän voin tehdä ja osittain teenkin, mutta yksin. Olen nainut väärän ihmisen, oikean siinä ajassa, mutta ettäkö ikuisesti..? Tällaisina päivinä sen huomaa vielä selvemmin, kuin yleensä.
Miestäni kiinnostaa a)kuntosali, b)moottoripyörä, c)raha ja sen hankkiminen. D, E ja F vaihtoehtoja ei ole olemassa. Perinteet ovat hanurista, niitä ei ole, eikä niiden luominen kiinnosta. Miksi juhlia itsenäisyyttä, kysyy hän. Yhtä hyvin voisi olla vaikka norjalainen, kuulemma.
Tuskastun. Yritän parilla sanalla sanoa, pyytää, että jos vaikka vain sen vuoksi, että se on minulle tärkeää. Nollatuloksin.
Tänäänkin, itsenäisyyspäivänä, haaveilen siis ulospääsystä, itsenäisyydestä…
