Se ei ole haikeutta eikä kaipausta mutta jotain siltä väliltä… olkoon sitten haipuuta. 😉 Se iski tänään kun näin exäni. Ja ei, en kaipaa sitä ihmistä enkä suhdettamme, vaikkei minulla mitään pahaa sanottavaa exästäni olekaan mutta kaipaan sitä tunnetta. Siis sitä toisen ihmisen läheisyyttä, asioiden jakamista, nauramista, hassuttelua, yhdessä kokkailua, jutustelua, halimista ja… kaikkea mitä suhteeseen kuuluu.
Olen nyt sinkkuillut puolitoista vuotta. Siinä on tasan puolitoistavuotta liikaa. Mä olen parisuhde-ihminen. Selkeesti. Vaikka kaikki perusjutut on kohdillaan ja olen ihan tyytyväinen elämääni näinkin, niin tiedän että olisin onnellisempi kaksistaan. Tai ehkä onnellinenkin on väärä sana, koska olen nytkin onnellinen… mutta tuntuu kuin jotain puuttuisi. Mun elämässä on miehenmentävä kolo. Missä täyte?