Muistelin tänään hautausmaalla käydessäni lapsuuteni jouluja, joita vietettiin aina mummolassa perheen ja serkkujen kanssa. Tuli todella haikea mieli. Kaukana ovat ne ajat, kun odotin lähes jännäkakka housuissa serkkuni kanssa joulupukin tuloa. Mummolan ikkunasta tapitimme silmät killillään, milloin joulupukin punainen puku alkoi näkyä ja riemusta ja jännityksestä täristen menimme pukkia ovelle vastaan.
Toivottavasti saan joskus vielä kokea edes pisaran verran sitä tunnetta. Tänään se ainakin on mahdollisimman kaukana. Äsken juuri minulle esitettiin toive: eräs ihminen toivoi ette enää koskaan näe minua, koska olen niin läpeensä paha ja vittumainen ämmä. Ja lopuksi lisättiin iloinen toivotus vielä perään: haista sinä vittu!
Jep. Hyvää joulua kaikesta huolimatta mussukat. Mun maailma ei onneksi kaadu tähän.