On se kummallista miten voikin elämä muuttua paljon ihan pienessä ajassa, vaikka oikeastaan mikään ei edes ole muuttunut. Sain loppuviikosta vastauksen erääseen tärkeään kirjeeseen. Ensi viikolla selviää taas lisää. Odotan innolla tulevaa, vaikkei mikään vielä edes ole varmaa.
Tunnen olevani enemmän elossa kuin aikoihin. Enkä nyt tarkoita etteikö elämäni olisi ollut aikaisemmin ihan hyvällä mallillaan, mutta nyt vain tuntuu erilaiselta. On mukavaa että on joku jota ajatella, joku jonka ajatteleminen saa hymyn kasvoilleni, ihan huomaamatta. Siitä on kauan kuin olen viimeksi tuntenut yhtä paljon.
Toisaalta olen kauhusta kankeana ja pelkään että tämä kaikki viedään minulta pois yhtä nopeasti kuin se tulikin elämääni. Toisaalta olen äärimmäisen onnellinen että olen saanut elämääni jotain sellaista, mitä en edes muistanut olevan. Nyt pitää vain uskaltaa elää.
Heräsin viime yönä siihen, kun käsi kietoutui ympärileni ja puristi hellästi lähemmäksi. Hymyilin, ja nukahdin. Onnellisena.