Voikohan suruun kuolla? Eläinlääkäri soitti tänään, uusiks, ja suositteli Ossin lopetusta. Mä hajosin tuhanteen osaan ja luulin tukehtuvani. Kävelin kotiin huutoitkien ja raahauduin keittiön pöydän alle itkemään lisää. Kattelin koiraani joka tuijotti mua hämmästyneenä.
Meidän naamat on melkeen yhtä turvonneet. Ossin feijja on ihan pöhöttynyt kasvaimen takia. Sen silmä vuosi ja se katteli mua. Mä itkin ja itkin. Halasin rakkiani ja itkin. Vaan ajatus eläinlääkärille menosta tuntuu repivän mun sydämen kappaleiksi.
