1144
Born a dog, died a gentleman.
Kamala yö ja vielä kamalampi aamu. Mä luulin olevani hullu ja soitin psykologille. Epäilin että mä en oo ollenkaan normaali. Miten mä voin ottaa koiran menetyksen näin raskaasti. Mä itkin…
Loppu.
Kotiin raahutuminen oli ehkä se pahin paikka. Sillon se totuus iski ku puukko kylkiluiden väliin. Ossi on poissa. Ei rakkista joka hyppii huutaa ja pussaa. Ei karvapalloa joka hinkkaa nenäänsä…
Ei ei ei.
Voikohan suruun kuolla? Eläinlääkäri soitti tänään, uusiks, ja suositteli Ossin lopetusta. Mä hajosin tuhanteen osaan ja luulin tukehtuvani. Kävelin kotiin huutoitkien ja raahauduin keittiön pöydän alle itkemään lisää. Kattelin koiraani…
Paniikki.
Se joka saa mut aina hymyilemään. Se jonka seurassa mä viihdyn vaikka vihaisin koko ihmisrotua. Se joka työntää nokkansa mua korvaan aamusin ja heiluu innoissan ku hullu kun mä herään….