All good things come to an end. Hassua, mutta niin kovin totta. Yhtäkkiä sitä huomaa olevansa kammottavassa sekamelskassa. Mikään ei ole niinkuin ennen, äänet ei enää erotu terävästi, ja kaikki on vaan jotenkin tahmeaa. Kamala nähdä loppu, ennen kuin seikkailu on edes kunnolla alkanut. Sitä tää on ollut, seikkailua. Niin sekin sano. Mahtava, pieni seikkailu joka sai pään sekaisin ja jalat heikoksi.
Syyt ei enää ole niin tärkeitä. Ei kun molemmat huutaa kivun takia. Kumpikaan ei halua päästää irti. Me halutaan takaisin siihen ihanaan.
Edes yö ei riitä asioiden selvittelyyn, anteeksipyyntöihin.
Mulla ei koskaan ole ollut näin kamala olo. Mä oon aina tykännyt enemmän fyysisestä kivusta. Sen saa pois.
Mä en jaksa ajatella enkä toimia.