Mä oon totaalisen kyllästynyt ja ahdistunut. Masentaa ja vituttaa. Eilinen oli ihana päivä, aurikoista ja kaunista, ainakin siihen viiteen asti, mä lenkkeilin aika paljon ja samalla toivoin että meidän potilas kuolee. Kotiutuessa keitin kanakeitooa, ja toivoin että potilas kuolee.
Nukuin päiväunet ennen töitä, juuri ennen nukahtamista ehdin toivoa että potilas kuolee. Mulla oli iltavuoro, jonka pitäis loppua kl 24.00, pääsin kotiin kl 04, kotimatkalla toivoin että potilas kuolee yön aikana.
Mä heräsin puhelinsoittoon vähän jälkeen viiden, respiraattori oli seonnut, hätä ja paniikki, ja tottakai mä olen ainoa joka osaa korjata sen paskavehkeen. Töihin juostessa toivoin että potilas olisi kuolisi, ennen kuin mä ehdin perille. Kotimatkalla mua vitutti, ei se paska kuole koskaan. Mä kävelin kotiin, lumisateessa. Itkin, ja toivoin että se potilas kuolee ennen mun seuraavaa iltatuuria.