Sillon joskus, kun mä olin sen yhden kanssa.. Mä tiesin että se rakasti mua enemmän kuin mä sitä. Mun mielestä se oli kamalaa. Mä ajattelin kokoajan jääväni paitsi jostain suuresta ja mahtavasta. Rakastettuna oleminen oli mukavaa, ja ajoittain jopa ihanaa, muttei koskaan mahtavaa. Mä halusin rakastaa, paljon. Rakastua. Olla niin korkealla pilvissä kuin mahdollista.
Nyt kun mä jossain määrissä, vahingossa oon onnistunut kokemaan jotain sellasta, sain tietenkin sen vähemmän rakastetun osan. Sen joka janoaa kosketusta, arvostusta ja läheisyyttä. Se joka on niin rakastunut että hajoaa murusiksi joka kerta kun vain ajattelee sitä tärkeää ihmistä. Niin ja se joka rakastaa enemmän, se joka tuntee itsensä typeräksi, koska ei saa takaisin niin paljon kun antaa. Se joka rakastuu ja haluaa kaiken. Se joka saa vain vähän.