Mä haluan lapsen. Vauvan. Mun on pakko saada. Saatanan hormoonihypähtelyt tekee musta ihan sekopäisen. Mä oon ite tiedostanut että vähän väliä mulle tulee sellanen rakastavainen olo, ja mä haluan persenaaman, mutta yleensä se olo menee ohi ihan hetkessä. Nyt ei mene. Mä haluan vauvan. Itkin eilen kotona koska mulla oli niin kamala olo, mä kun oon kato niin älyttömän lapseton, ja suurella todennäköisyydellä en tuu koskaan persenaamaa saamaan. Järkyttävää tajuta olevansa näinkin naurettava.
Mä oon tuijotellu koira-ilmotuksia koko eilisen päivän. Päätin että jos en persenaamaa saa, hankin pennun, mun vanhus-rakkisen seuraks. Mä olin niin kovin tuohtunut eilen. Kuljeskelin asunnossa, niinku sanoinkin jo, itkin ku heikkopäinen, halusin lapsen, tai pennun, tai vaihtoehtosesti molemmat. Mä olin ihan pakahtumassa.
Kaikista vittumaisinta on kun tää rakkaudenhalu+rakkauden-antamisen-halu vaihtuu ihan karmeaan panetukseen. Taas kerran, vitun hormoonivuoristorata! Täällä mä nyt istun, vittuuntuneena. Ikävöin rinssiä, haluan lapsen, koiran ja kikkeliä. Niin ja tekis mieli jäätelöäkin.
Herää kysymys, millon vitussa tää menee ohi!?!