avatarin kommentista ”ajattelin taas miehiä osa 1.” ja siihen vastaamisesta ”aiheutuneista” ajatuksista heränneenä piti jatkaa aihetta. Ikuisuus aihetta.
Ulkonäöllä on merkitystä. Jossain määrin. Ei loppupeleissä, mutta eritoten niissä alkupeleissä. Kyllä Siinä ihmisessä pitää olla Sitä Jotakin mihin silmä tarttuu, katse valpastuu ja kasvoille kasvaa hyvmy ja mielenkiinto herää.
Kauniita ihmisiä on paljon. Kaunis voi olla niin monella eri tapaa. Ulkoisesti ja sisäisesti. Aikaisemmassa blogikirjoituksessani raapaisin aiheen pintaa pelkästään pinnalta ja hyvin pinnallisesti. Joten mennäänpäs nyt pintaa syvemmälle –
Minun mielestäni kaunis ihminen on ihminen, joka on sinut itsensä kanssa. Uskaltaa tuoda persoonansa esille, olla oma itsensä. Uskoo ja luottaa itseensä, mutta ei liioitellusti – liika ON aina liikaa, tässäkin asiassa. Oman kokemukseni mukaan, ja nyt puhun siis naisista -> niin tässä kolmenkympin tietämillä naisten itseluottamus on kasvanut luottamaan itseensä juuri sellaisina, kuin me olemme. Omana itsenämme ja sitäkautta hyvinkin kauniina. Sellainen ”nuoruuden” turha hötkyily ja jonkinmoinen turhamaisuus on astunut askeleen jos toisenkin taakse ja osataan keskittyä olennaiseen.
Toki allekirjoittanut osaa turhamainen joissain aisioissa edelleen olla, mutta luotan, että ymmärrät mitä tarkoitan… Esim. ranskalainen manikyyri varpaissa näyttää kivalta, ripaus kardemummaa (presidentti;) kahvissa maistuu hyvältä – mutta minä näytän hyvältä ilman Länsiylämäänterrieriä kainalossanikin. Vaikka koirissa mitään pahaa ole, mutta *ituttaa sellainen ulkoisen kuoren rakentaminen…
Minusta on kasvanut sinut sen kanssa mitä minä olen – juuri tällainen, minun näköiseni, minunlaiseni jne… ja jos minä en jollekin riitä, niin voivoi. Ja voi olla, että jollekin olen jopa liikaa;)
Huh,
mutta mennäänpäs takaisin miehiin tai poikiin siis!
Henkisissä arvoissa arvostan ihmistä, miestä, poikaa – joka siis tykkää terveellä tavalla itsestään. On valmis laittamaan itsensä likoon, vaikka mahdollisuus häviöön olisikin olemassa. Diggailen myös ihmisiä, jotka ovat aikuisia, mutta silti tietty leikkimielisyys, kakaramaisuus on olemassa. Osataan käyttäytyä ajan ja paikan mukaan. Tietynlainen PeterPan-asenne on siis suotavaa ja jopa toivottavaa.
Toisten ihmisten, ajan ja paikan, sekä tietysti elämän jne. kunnioitus on ehdoton vaatimus, josta en tingi. Arvostan myös ihmistä, joka on elämässään tehnyt jotakin. Siis että duunia on puskettu. Sillä ei ole merkitystä, mitä työtä ketäkin on tehnyt ja tekee – mutta on tässä törmännyt niihinkin ihmisiin,jotka kolmekymppisenä ”hilluvat” jo toista vuotta sairaslomalla sairastamatta OIKEASTI yhtään mitään muuta, kuin lorvikataria. Ja se edustaa minulle taas sellaista asennetta, että laittaa vain kiukkuiseksi. Itse olen viistoistakesäisestä alkaen tienannut kaikki taskurahani, eikä vanhempien lompakolla ole senjälkeen omissa asioissa käyty.
Harrastukset ovat taas niitä juttuja, joita en ala vertailemaan. Toiset harrastavat ja toiset eivät, toiset toista jne… Olisihan se tietty ihan kivaa, että olisi silläkin saralla jotain yhteistä puuhattavaa, mutta olen minä aikaisemmassakin suhteessa harrastanut ihan yksin.
Tykkäilen myös siitä, että molemmilla on ns. myös omaa elämää, omia juttuja, tuttuja. Kyllä mä tarviin ihan omaakin aikaa, jolloin saataan vai olla ja möllöttää, ladata pattereita. Tosin tuo on minulle kovin vaikiaa varsinkin suhteen alkuvaiheessa, jolloin ei malttaisi olla ilman sitä Ihanaa hetkeäkään. Kokoajan tahtoisi olla kyljessä kiinni, opetella tuntemaan toista jne..
Itse olin pitkässä suhteessa ihmisen kanssa, jonka kanssa olimme jotakuinkin hyvinkin erilaisia ja se ei ainakaan meillä piiiiitkässä juoksussa toiminut. Joten kyllä toiveiden, haaveiden, toimien, ajatusten ja arvojen on ainakin tulevassa suhteessa kohdattava. Ei se toimi niinkään, että jommankumman pitää joka kerta joustaa, että saataisiin tehtyä jotain yhdessä, niin että molemmat diggaa. Eli itse en henkilökohtaisesti usko siihen, että vastakohdat täydentäisivät toisiaan siten, että suhteesta tulisi pitkässäkin juokussa molempia tyydyttävä ja harmooninen.
Mä tykkään olla kotona ja toisaalta myös menossa. Liikkua, käydä teatterissa, museossa, keikoilla, matkustaa, piknik-retkellä luonnossa ja lista on loputon. Sopivassa suhteessa molempia. Arjesta pitää yhdessä tehdä elämää, eikä kangistua kaavoihin. Toki sitä ihan perusarkeakin tarvitaan ja sitähän tämä elo usein onkin. Mutta Sen rakkaan ja tärkeän kanssa on sitä helppo ja hyvä jakaa.
Tykkään myös siittä, että mies on mies näinä tasa-arvon aikoinakin. Juu ja riidellä pitää osata. Ja siihen pitää kuulua myös toisen kuunteleminen ja lopulta riidan sopiminen. Ei kaikesta tarvitse olla samaa mieltä, mutta on osattava kuunnella myös sen toisen mielipide asiasta.
Muutenkin pitää olla keskustelutaitoinen. Minusta on mielenkiintoista keskustella ihmisten kanssa joilla on omia mielipiteitä. Joojoo-miehet eivät saa minua syttymään. Minua pitää haastaa, myös tällä saralla.
Huh, että on tässä siis neidillä vaadetta!