hemmetin hienoa, ovat meinaa uusineet pitkän pätkän asfalttia mun rullaluistin reitille. Mää näin tänään, ku Lemminkäisen? pojat siellä duunasi uutta, mustaa, tasaista ja kutsuvaa pyörätietä… se huusi mun nimeä!
Vai lähtikö se ääni niistä ruskettuneista, likaisista, hikisistä miehistä… joita mä en siis tosin nähnyt;)
Nyt pitää vaan malttaa odottaa, että tää lääkityksenalainen nainen kuntoutuu ja pääsee tyyppäämään poikain työnjälkeä, nams! Mikään (ainakaan melkein;) ei oo nii ihquuuu, kuin uusi asfaltti rullaluistimien alla,
siinä melkein lähtee lentoon. Toivottavasti ensiviikolla pääsisin jo nauttimaan vauhdin hurrrmasta!
Tänään melkein meinasin olla jo ilman kipulääkitystä, mutta kyllä se mieli kummasti oli toista mieltä keskipäivänaikaan… Migreenin takia joutuu toisinaan (kausiluontoisesti kylläkin) nielemään noita nappeja ihan riittävästi, joten niitä koittaa sitten muutoin vältellä. Mutta tänään siis ei ollut vielä se päivä…
Mutta siis vielä kerran kiitos Kaarinan kaupungin asfalttivastaavalle, jolle blogissani keväällä risuja lähettelin – kivaa, että käyt täällä lukemassa =D ja otat neuvosta vaarin! (Täysin käsittämätön tuokin fraasi, kuka niitä keksii??? saatika kuka hiddo niitä käyttää!!!)