kuin täysin vieraat, edes säästä emme osanneet puhua. Kiusallisen pitkä oli odotusaika sosiaalitädin vastaanotolle sopimaan elareista ja yhteishuoltajuudesta. Radio soitti just ne ihan väärät biisit ja molemmat tuijotti vain varpaitaan.
(Jotain positiivistakin – huomasin, että X oli muistanut oppini ja tennareissa oli varrettomat sukat, kun jalassa oli shortsit, loistavaa – jotain jäi 13.vuodesta käteenkin. Tai siis jalkaan;)
Taidettiin muuten istua siinä samassa tilassa yhdessä viimeksi vuonna `99, kun piti käydä ”tunnustamassa” keskimmäinen pikkuliigalainen, pikkasen oli tunnelmat nyt toiset…
Noooh, nyt on sitten tuo hoidettua ja taas jatketaan. Toivottavasti viimeistään esikkomme rippijuhlissa voidaan vaihtaa muutama sanakin, vaikka sitten vaan säästä.
Niiih ja sitten asiasta ihan toisaalla –
Ainakin melkein. Terveisiä vaan sille tyyppiyksilölle, joka lukee blogiani ja analysoi kuviani ja niistä ”tiedoista” sitten pitää exäni tietoisena. Notta hankihan muru Sinäkin ihan oma elämä ja samat terkut voit laittaa toisaallekin – marsmars tennaria etiäpäin ja kohti uusia tuulia ja ihmisiä. On aika jatkaa, ihan meidän kaikkien. Kiitos!