Toivonko mahdottomia – seitsemän oikein ja lisänumerotkin?!
Mutta ne perhoset minä haluan, sen tunteen, että jalat menee alta ja pelkkä katsekin saa huokailemaan,
hiljaa hymyilemään. Miksi pitäisi tyytyä vähempään, siksikö että vaarana on yksinäinen vanhuus.
Paritonna parivuoteessa ei kuulosta houkuttelevalta…
Mikä on kohtuus ja mikä kohtuutonta?
Mikä vaatimatonta ja mikä liioittelua?
Päässä mellastaa ajatustenarmeija, kysymysmerkkien ylivaltaa, eikä yhtään oikeaa vastausta. Periaatteessa minä tiedän, että ei pidä tyytyä vähempään. Siskokullallekin aina sanon: ”SEN tietää”. Onko Se Sitä vai ei…
Voiko ystävyydestä kasvaa suuri rakkaustarina, vai onko se vain ja ainoastaan aina rakkautta ensisilmäyksellä? Voivatko perhoset tulla jälkitoimituksena?
Ei minulla ole kiire rakkauteen, suhteeseen, rakkaussuhteeseen –
mutta toisen ihmisen ihoa minä kaipaan. Syliä johon kuulua, ihmistä.