Eiköhän tässä vaiheessa voi jo sanoa tän vuoden menneen suurin piirtein ohi. Tuskin tulee tapahtumaan enää mitään järin merkittävää. Vaikka eihän sitä ikinä tiedä, useinhan sitä silloin tapahtuu kun vähiten odottaa ja tilanteet vaihtuu äkkiä (senkin oon jostain syystä oppinu tän vuoden kuluessa).
No joo, sekava vuosi 2008:n takana, vaikka sekava saattaa usein tarkoittaa paljon tapahtumia, niin tällä kertaa sovitaan toisin ;). Eri tapahtumia ei ollut juurikaan, kaikki pyöri enemmän tai vähemmän yhden asian ympärillä.
Tuli tehtyä melko erikoisia juttuja, joita ei yleensä tällä persoonalla ole nähty tekevän, ehkä voidaan sit sanoa jopa opettavaiseksi vuodeksi. Olisin kyllä mielellään voinut osan tekemisistä jättää tekemättä ja näkemättä, mutta tehty mikä tehty ja sillä mennään. Teen harvoin virheitä (ei sisällä omakehua), varmasti sen takia kun yleensä harkitsen asioita jonkun verran. En yleensä juokse pää edellä seinään hetken mielijohteesta, mutta tämän vuoden tilanteissa harkinta on jäänyt aika pitkälti pois kuvioista. Tunteet vaan on siitä paskamaisia, ettei niitä ihan herkästi ohjailla järjellä (mitä kaiketi ainakin joskus muinoin on jonkun verran ollu).
Luulin jo, että olin oppimiseni oppinut suhdeasioissa. Olin tullut jo jonkun aikaa sitten siihen tulokseen, ettei kannata harkita mitään vakavia suhteita, ei ne mulle mukamas sovi. Olin siihen päättelyyn kaikin puolin tyytyväinen, kunnes yks pikku paskiainen sekoitti mun korttipakan aivan täysin, tai no eihän se aivan yksin sitä sekottanu, saihan se siihen hyvää taustatukea. No, korttipakka ei tosin ollu aivan täydellinen ennen sitäkään, mutta olin saanut sen jonkunlaiseen järjestykseen. Puuttuhan sieltä ässät ja varsinkin ne jokerit, mutta kyllä sillä hyvin ois pystyny pelaan, vaikkei niitä aivan kaikkia parhaita kortteja käsiinsä ikinä ois saanutkaan.
Se ehkä syö eniten, kun joutuu rakentamaan uudestaan koko paskan. Ei olekaan enää siihen tyytyväinen mitä jo oli, kun tietää, että kaikki vois olla paremmin. Nyt tiedän, että voisin oikeasti nauttia elämästä, eikä vaan pelkästään mennä sitä lähes ennalta määrättyä tietä.
Summa summarun, tiedän, että voin olla onnellinen oikeissa olosuhteissa, se on kuitenkin paljon, vaikka muuta tästä vuodesta ei jäisikään käteen. Sen tiedostaminen on kuitenkin paljon, ainakin mulle, kun mahdollisuus jonkunlaiseen onnellisuuteen on ollut pidemmän aikaa vähän epäilyksen alla.
Kunpa olis ollut enemmän kokemusta suhteista, vakavista sellaisista. Oon ollu sitä mieltä ettei sillä oikeasti ole merkitystä, kun aina sanotaan, ettei sellaisen kanssa kannata mitään yrittää jolla on vähän suhteita takana, mutta saattaahan tuo kuitenkin jollain lailla paikkansa. Nyt sitä kokemusta tuli aika paljon, hiukan ehkä myöhään. Tai no, ikinähän ei kai ole liian myöhäistä oppia asioita, mutta ainakin se tuntuu erittäin turhauttavalta. Kai nää asiat pitäis oppia teiniaikana, mutta silloin tytöt oli vähän sivuseikka, ensin harrastukset ja kaverit, niiltä jääny aika tyttöihin (jos sattu kohdalle osuun).
Lueskelin tossa tuttua blogia, merkintöjä aikojen takaa, tuli sen pohjalta kysymyksiä, miksi en osannut tehdä asioita oikein, miten en näe asioita sillä hetkellä siten kuten ne oikeasti ovat ja kuten ne tunnen. Onko kaikki asiat vain ja ainoastaan kokemuksen tuotetta, tietäisi tunnetiloistaan, osaisi puhua niistä oikeilla nimillä ja varsinkin osaisi tulkita niitä oikein.
Nyt kun aikaa on mennyt, tiedän ja tunnen syyt lähestulkoon kaikkiin tapahtumiin. Dääm, kuinka typeräksi itsensä tuntee, kun tilanteissa olisi pitänyt toimia aivan erilailla, järjellisesti ja tunteellisestikin ajateltuna. Vaikkei mikään välttämättä lopputulokseen ois vaikuttanut, mutta joka tapauksessa niistä tuli sellainen olo, kun olis mailmanhistorin pöllöin otus.
Kunpa edes pystyis pukemaan sanoiksi sen miltä tuntuu tai se tietenkin riittäisi, kun tietäis mitä ja miksi. Turhautunut on varmasti se suurin tunnetila, mikä on lähes koko ajan päällimmäisenä. Tuntee kuinka sisällä kuohuu, mutta se ei vaan pääse pois, eikä tiedä millä sitä kuohuntaa pystyis edes vähän hillitseen.
Pitäis varmasti välillä katsoa tulevaisuuteen, eipä ole ikinä tähänkään mennessä tullu jäätyä vanhoja juttuja märehtiin niin kovin pitkäks aikaa (tai ei oikeastaan ollenkaan, ehkä siks ei juuri mitään oo oppinutkaan). Ei menneisyyttä pysty kuitenkaan mitenkään muuttamaan eikä menneisyydessä tehtyihin virheisiin pysty aina vaikuttaan. Ainakin tällä kohdalla siihen ei ole mitään mahdollisuuksia, enkä onneksi sitä haikailekaan (vaikka toisin tietenkin vois ymmärtää tän pohjalta, mutta olen kuitenkin se sama realisti mikä aina).
Joskus ihmetyttää ihmisissä se, että kaikki täytyis olla ennalta tarkalleen määriteltyä. Missä on se liikkumavara ja tilanteiden aiheuttama pakollinen muutos, jos asia ei mene juuri niin kuin on ennalta miettinyt, yhtäkkiä kaikki onkin päin helvettiä. Eikö tilanteiden mukaan juuri pitäisikin elää, tai ainakin yrittää. Ei sinällään asia suuresti minua koske, paitsi niiltä osin, että olen valitettavan usein joutunut tällaisien ihmisten kanssa tekemisiin. Niin suoraviivaista pisteestä toiseen, eikä siihen välille saa tulla mitään, ettei vaan joudu tekeen ylimääräisiä ratkaisuja tai miettimään asioiden kulkua. Tämä suht. ylimääräisenä pointtina koko stooriin, mutta kunhan tuli mieleen. Eikä varmasti kukaan tänne asti ole lukenut, niin eipä se haittaa. Tuleepahan itselle laitettua jotain ylös.
Pari päivää sitten töissä tuli radiosta biisi, en todellakaan tiedä kenen (kanava oli varmaan iskelmä tms.), mut siinä kertosäkeenä oli jotain siihen suuntaan kun: ”Mun täytyy kadottaa, että voisin ymmärtää”. Hmm, kumma juttu, että jostain syystä se vähän pisti naaman hymynsekaiseen virneeseen, niinhän se kai sit mulla meneekin. Juu, ja se hymy oli kyllä melkolailla ironiselta pohjalta :). Voihan se johtua tietenkin just niistä muista asioista, mitä käy itsensä sisällä läpi. Muut asiat kun rasittaa vähän likaa, niin tunnetiloja on aika vaikeita käsitellä. Aika monia tunnetilojen sekoituksia tuli käytyä läpi tänä vuonna ja juuri sellaisia jotka ei yhteen oikein matchaa, esim. onnellinen – epävarma tai rakastunut – epäilevä. Ei välttämättä ole ihme jos ei pysty tilanteessa oleen ihan kartalla, jos ja kun tollasia vastakohtia heitellään päähän samaan aikaan, saman aiheen ympärille.
Vaikka suht perseelleen tää vuosi menikin, niin olihan siinä jotain plussaakin sentään, niistä ehkä sit ens blogissa, kai tässä joku merkkirajakin sentään on 🙂
Palaillaan taas, tai sitten ei, mistä sen ikinä tietää.