Shoppaileen oli tarkoitus mennä tänään, tai meninkin, mut eipä sit löytynyt mitään. Ehkä reilu tonnin Visa-lasku pöydällä vähän kolisteli alitajunnassa, enkä kyllä oikeastaan löytänytkään sellaista mitä hain.
Kauppakeskuksessa pyöriessä ajatukset oli vähän muualla kun ostoksissa, en tiedä syytä miks, mut niin vaan taas oli. Ihmiset ei ikinä oo näyttänyt niin typerännäköisiltä ja vastenmielisiltä, miltä ne tänään näytti. Enpä tiedä mistä sekin taas johtui, ehkä sitä itse on vaan jotenkin niin pihalla, tai sitten se oli toi sade ja kaikkia vitutti.
Mulla on pari päivää pyörinyt mielessä asia mitä oon venkslannu edes takas. Sanoisko sitä elämän etenemiseks tai jotain. Sitä nyt on tietenkin tullut ajateltua aikaisemminkin eikä vielä juuri mitään lopputulosta ajatuksiin oo tullu, mut siihen tuli taas lisäsykettä yhtä toista blogia lukiessa.
Mulla ei ikinä ole ollut tavoitteita, siis mitään isoja juttuja, oon aina pitänyt niitä turhina. Tavoitteiden asettamiset pitäisi olla realistisia ja usein omaan elämään liittyy niin paljon muuttujia, ettei sitä tiedä onko viiden vuoden päästä jokin asetettu tavoite edes tavoittelemisen arvoinen. Voihan tietenkin pieniäkin asioita laskea tavoitteiksi, sellaisia selviä ja lähes pakollisia, esim koulun loppuun käyminen, mut jotkut asettaa perheen perustamiselle aikarajat tai oman asunnon hommaamiselle. Enhän mä kenenkään tavoitetta tyrmätä halua, jos itsestä tuntuu esim. siltä, että perhe pitää perustaa ennen kun täyttää 25. En vaan käsitä miten voi asettaa sellaisen tavoitteen mikä ei riipu pelkästään itsestä, kai se olis tuossa esimerkissä hyvä löytää se oikea puolisokin. Joillakin naisilla tosin tuntuu vielä tänä päivänäkin olevan ajatus siitä, että kun vaan saa hyvän (mitkä ne kriteerit sit ikinä ovatkin) miehen jallitettua itselleen, sillä ei sit ookaan mitään merkitystä onko se hyvä itselle. Ymmärtäisin ajatuksen jollain lailla niissä maissa missä ei tasa-arvoa toteuteta pätkän vertaa, mut täällä Suomessa en oikein. Parisuhde täytyy olla tasavertainen, mä en ainakaan pystyis olemaan minkäänlaisessa muussa suhteessa, en ainakaan onnellisena. No joo, vähän hypättiin sivuraiteille, mut suhdeasiat tietenkin elämässä on niitä isoja juttuja ja aiheuttaa muuttujia elämään.
Tavoitteiden asettaminen tietenkin tois sisältöä elämään ja sitä elämän eteenpäin kulkua. Mun elämässä on aina tapahtunut ja aika nopeastikin välillä, ehkä sen takia tällä hetkellä elämä ei tunnu järin hyvältä, kun muutaman viime vuoteen elämä ei ole mennyt eteenpäin. Elän tällä hetkellä täysin nollatilanteessa, elämässä ei ole mitään mikä tekis itsestä tällä hetkellä tyytyväisen eikä mitään merkittävää sisältöä mikä sais eteenpäin menemisen tuntuun hyvältä. Töitä on, terveys kohdallaan, ei mitään suuria vastoinkäymisiä, mut silti tuntuu kuin ei olisi mitään minkä takia tää tuntuis hyvältä. En sit tiedä vaadinko liikaa, oonko kenties saanut aikaisemmin kaiken jostain syystä sujumaan ja toteutumaan niin helposti ettei mikään enää tunnu miltään. Lapsen teko voisi tuoda aika lailla sisältöä elämään, samapa kai se on kenen kanssa sen tekee, 50 prossanen mahku selvitä ilman eroa ja mun kanssa tuskin ihan noinkaan paljon. Kun jo alun perin tekee vaan jonkun tuntemattoman kanssa, niin tuskin tulis kovin riitaista eroakaan, kiinnostuneita? 😀
Voisikohan kaikkeen syy olla niinkin yksinkertainen asia kuin muut ihmiset, Helsinkiin muuton jälkeen mun elämässä ei ole järin paljon ollu tärkeitä ihmisiä ympärillä joiden kanssa oikeasti viihtyy ja joita voi sanoa todellisiks ystäviks. Niiden vastakkaisen sukupuolen kanssa joiden kanssa viihtyy, niin seksin sotkeminen jossain vaiheessa kuvaan ei ole ollut järin viisasta. Yritän välttää sitä aika pitkälle nykyään, mut minkäs sitä ihminen aina luonnolleen voi ;). Toisaalta taas siinä on sekin, jos toinen haluaa jotain suurempaa asiaa eikä vaan kaveruussuhdetta, niin kariutuishan se luultavasti joka tapauksessa, oli siinä seksiä tai ei. Mä en ainakaan ihastu niin helposti, että heti suin päin heittäytyisin suhteeseen, kun taas toisaalta tuntuu, että suuri osa tapaamistani naisista olis valmiita heti johonkin pysyvään. Voihan siinä olla jokin mystisyys tai haastekin jos mies ei halua, niin se olis pakko saada. Jos mies jossain vaiheessa haluaa, niin mystisyys ja haasteellisuus katoaa ja sit arvotaan mitä jää jäljelle. Olen kuvitellut etten ole järin mystinen tai haasteellinen, koska oon niin avoin ja asetan muiden edut, jopa liian usein, omien yläpuolelle. Luultavasti pelkkä se tilanne tekee sen, että ihminen käyttäytyy niin kuin käyttäytyy, haasteellisuuden riemua. Eipä se haasteellisuus kuitenkaan pelkästään kovin kauas riitä, oli kyse ystävyyssuhteesta tai vakavammasta.
Hiukan päässä on pyörinyt exän luonnehdinta musta, kun syystä x, y ja z muutaman kerran soiteltu viime aikoina. No joo, toki paljon muutakin tuli, mut yks sellainen mikä pisti miettimään. En muista mihin asiaan liittyen, mut se vaan heitti ”sä oot vaan niin omalaatuinen, mut aivan huippu”. En tiedä sit tuliko toi loppuosa säälistä vai mistä :), niin ja vielä kun keksis sen lajin missä ;). Toi omalaatuinen on aiheuttanut aika paljon mietintää, ehkä mä sit jotenkin oon, mut en oo ikinä pitänyt itseäni niin hirveän omalaatuisena (miten sen sit tulkitseekaan, eiköhän me kaikki olla, enemmän tai vähemmän).
Sitä elämän etenemistä tuli kokeiltua, jälkeenpäin ajateltuna luultavasti aivan väärällä tavalla, väärässä seurassa ja ainakin väärään aikaan. Eikä fiilis mikä nyt viime aikoina on ollu, välttämättä mitenkään johdu kuolleesta suhteesta, mut ehkä se vaan sai kaiken tyhjyyden näkymään niin selkeästi. Onhan se hyvä toisaalta nähdä välillä selkeästi asioita ja vähän ajatella mitä tapahtuu. Harmittaa vaan suuri tappio mikä tuli yrittäessä korjata korjauskelvotonta suhdetta, saatoin menettää ihmisen mistä olisi saattanut jossain vaiheessa tulla hyvä ystävä, sit kun jokunen litra vettä olisi Vantaankoskessa virrannut. Luulen ettei suhde olisi ikinä tullut toimimaan, mutta viihdyimme toistemme seurassa todella hyvin. Sellaisia ihmisiä vaan on niin todella harvassa, kenen seurassa viihtyy paikasta ja tilanteesta riippumatta.
No niin, kukahan sit haluis tällaisen pöllön kanssa lähteä tänään syömään? Epäilisin, että kohta on melkoinen jono oven takana :). No, ehkä jotain ihmismielentutkijaa vois kiinnostaa viikonloppuhommat 🙂