Espoon grillipartyt takana… No eipä se nyt kovin rankkaa juhlintaa ollu, mut vaatihan se kuitenkin veronsa, kun nukkuminen jäi taas vaihteeks aika vähälle. Eipä siis saanut tänäkään viikonloppuna univelkoja kuitattua, mut eipä se muutenkaan ajanpuutteesta oo kiinni ollu. Salilla käyminen väsyneenä on aika rankkaa, se vois kuitenkin vähän auttaa unen saantiin, siks sitä yrittää itseään sinne melkein väkisin välillä raahata. Aika harvakseltaan on nyt saanut itsestä irti sinne menemiseen ja vaikka jonkun verran käynytkin, niin siellä tekeminen on aika vähäistä kun ei vaan energia ja innostus oikein riitä. No viikonloppu oli kaikin puolin ihan onnistunut, niin eiköhän sitä energiaa ja innostusta tuu vähän lisää ja sit kun pari yötä sais vielä kunnolla nukuttua.
Eihän tästä puuttuis enää kun se, että sais itseluottamuksen jostain jotenkin takaisin. Ehkä uudet tuttavuudet saattaa auttaa siihen aika paljon, kun ei ehkä tuu niin paljon mitään vanhoja juttuja kelailtua. Ainahan sitä muutenkin tarvitsee ympärilleen ihmisiä, varsinkin silloin kun menee vähän heikommin, silloin niitä ihmisiä vaan ei juuri ympärillä näy (kumma juttu :). Johtuuhan se tietenkin siitäkin ettei itsellä ole kovin paljon haluakaan nähdä ketään silloin kun heikosti menee, vaikka hyvin tietäis sen auttavan, sais paljon muuta mietittävää jne. Nyt se itseluottamus kyllä on niin hakusessa, ettei mitään rajaa. En tiedä kuinka herkästi se yleensä hukkuu, mut nyt se on aivan nollissa. Normaalisti pieniä itseluottamuksen putoamisia ei sillain huomaakaan, sitä välillä jossain tilanteessa vaan huomaa ettei ole ihan sillä levelillä, kun yleensä. Yleensä pieniinkin pudotuksiin on tietenkin omat syynsä, eikä se edes häiritse jos välillä vähän tulee pudotusta, mut sitä en vielä tiedä miten nollasta päästään ylöspäin. Jos mikään asia ei kiinnosta eikä mikään tunnu miltään, niin ei voi olettaa, että motivaatiota tai edes uskallusta olis yrittää tehdä jotain asialle. Kai sitä ainakin pitäis uskaltaa, jos se kerran ihan nollissa on, niin eipä siitä ainakaan alemmaks pääse kävi miten kävi 🙂 Ehkä se kuitenkin siitä, ainahan sitä on selvitty ;). No joo, voishan sitä tietenkin yrittää syyttää jotain muuta kun itseään ja sillain saada itseluottamusta takaisin, mut eiköhän jokainen kuitenkin loppujen lopuks sen oman kohtalonsa sinetöi. Putoaminen takaisin tyhjyyteen vaan on iso rysähdys, varsinkin kun sai pienen palan maistaa sitä oikeaa todellisuutta. Jos sitä taas sit jatkaa matkaa siinä samassa paskassa missä sitä on lojunut muutamat vuodet, tuntien läsnä jollain lailla epätodellisuuden, kuin katsoen oman elämän kulkua, jotenkin sen ulkopuolelta. Voi prkl kuinka päävikaisen puhetta, taitaa kilinä alkaa voimistuun 🙂
No joo, mut asiaan… Täällä cityssä tulee sen verran puukoniskuja selkään, tai no, ei nyt suoranaisesti puukkoa, mut sellaista mikä tuntuu samalta, ehkä aika ajoin pahemmaltakin. Taitaa siis olla syytä lähteä, onneks täällä ei mitään mulle olekaan, eiköhän blogia voi kirjoittaa vaan kovalevyllekin, varmaan pysyy lukijamääräkin ihan samana :). Onhan sitä lähtöä tässä tullut pyöriteltyäkin, eikä se varmasti juuri elämää hetkauta vaikka cityn jättäiskin. Enkä usko, että ihan kokonaan täältä tulee lähdettyä, mut vähennetään ainakin viikkoannosta muutamalla lusikallisella.
Kattellaan, se on moro…
Ehkä toi biisi ei nyt kaikilta osin kuvaa fiilistä, mut se on nyt niin monta päivää jo soinut päässä. Jos siitä pääsis tällä eroon, kun laittaa yleiseen jakeluun :). Eikä toi mikään niin huono biisi kuitenkaan oo, soi sitä valitettavasti paljon huonompiakin päässä.
http://www.youtube.com/watch?v=_Wr50NZIB1g
LINKIN PARK
”In The End”
It starts with
One thing / I don’t know why
It doesn’t even matter how hard you try
Keep that in mind / I designed this rhyme
To explain in due time
All I know
time is a valuable thing
Watch it fly by as the pendulum swings
Watch it count down to the end of the day
The clock ticks life away
It’s so unreal
Didn’t look out below
Watch the time go right out the window
Trying to hold on / but didn’t even know
Wasted it all just to
Watch you go
I kept everything inside and even though I tried / it all fell apart
What it meant to me / will eventually / be a memory / of a time when I tried so hard
And got so far
But in the end
It doesn’t even matter
I had to fall
To lose it all
But in the end
It doesn’t even matter
One thing / I don’t know why
It doesn’t even matter how hard you try
Keep that in mind / I designed this rhyme
To remind myself how
I tried so hard
In spite of the way you were mocking me
Acting like I was part of your property
Remembering all the times you fought with me
I’m surprised it got so (far)
Things aren’t the way they were before
You wouldn’t even recognize me anymore
Not that you knew me back then
But it all comes back to me
In the end
You kept everything inside and even though I tried / it all fell apart
What it meant to me / will eventually / be a memory / of a time when I tried so hard
And got so far
But in the end
It doesn’t even matter
I had to fall
To lose it all
But in the end
It doesn’t even matter
I’ve put my trust in you
Pushed as far as I can go
For all this
There’s only one thing you should know
I’ve put my trust in you
Pushed as far as I can go
For all this
There’s only one thing you should know
I tried so hard
And got so far
But in the end
It doesn’t even matter
I had to fall
To lose it all
But in the end
It doesn’t even matter