Se loppui ennen kun alkoikaan. Nyt on todellinen tyhjyys, tuntuu jotenkin pelottavan levolliselta, mutta ahdistavalta. En osaa sanoa, onko se tällaisen jälkeen normaalia, en ole ikinä tuntenut niin voimakkaasti kun tunsin. Kai se on mitä korkeammalta putoaa, niin sitä kauemmin parannellaan vaurioita. Tässä taitaa mennä joku tovi.
Kun yrittää liikaa korjata asioita niin tekee lisää tyhmyyksiä, on vaikea olla normaalisti, haluaa vaan toisen parasta. Asiat korjaantuu, jos korjaantuu, ei ne painostamalla mene kun pahempaan suuntaan. Minkä voi luonteelleen, kun ei pysty olemaan puuttumatta ja haluaa väkisin olla vaikka sylkykuppina, koirana (ihan niin kun se jotain auttaisi). Luulee, että kun tärkein ihminen on rinnalla ja on epätietoisuudessa onko kaikki loppujen lopuksi hyvin, niin yrittää mukamas parantaa tilannetta ja alitajuisesti kuitenkin tietää pahentavansa asiaa turhilla kyselyillä ja länkyttämisellä.
Aikansa kun vinkuu ja lässyttelee fiksulle, ajattelevalle ja vahvalle ihmiselle niin tietää varmasti ettei siitä hyvää seuraa. Toista saattaa olla romanttiset, haavemaailmoissa elävät, keitä pitäisi pitää prinsessoina, mutta silloin mennään jo aivan poispäin siitä mitä itse haluaa rakkaansa olevan.
Sain kuitenkin sen toisen mahdollisuuden, sen kariutuminen oli varmaan johonkin kiveen hakattu jo ennalta. Pienistä asioista tulee isoja ja lopulta ne merkitsevät enemmän kuin se itse pääasia mihin työllä oli mahdollisuus päästä. Kaikki meni taas liian äkkiä, laidasta laitaan. Erittäin vaikea pysyä perässä, sitä turhautuu ja siinä on isot seuraukset. Turhautuminen tilanteessa, missä ei ole mahdollisuutta enää tehdä mitään positiivista, on lähes varma seuraus katastrofiin.
On vaikea käsittää nopeita muutoksia kun itse on onnensa kukkuloilla, eikä siinä osaa nähdä, osittain vielä alkoholin sumentamana ettei kaikki nyt enää olekaan niin hyvin kuin omissa ajatuksissa. Tietenkin pitäisi kaikkeen varautua, mutta aina ei voi, ei pysty vaikka kuinka yrittäisi tai sitten taas yrittää liikaa. Trapetsitaiteilukin on herkkä laji, mutta siinä putoamisen seuraukset eivät ole niin kovin suuria, takasin narulle ja homma jatkuu.
Totta kai sen tietää, ettei vahvaa persoonaa voi ohjailla siihen suuntaan kun itse haluaa, tai päättää asioita sen puolesta. Konkreettisia asioita tietenkin voi päättää, mutta tuntemukset ja muut on aivan eri asia. Eiköhän normaali ihminen tiedä itse parhaiten mitä tuntee tai mitä ei. Nyt tiedän, ettei vahvan ihmisen tunteilla voi leikkiä, kun sen yhden ja ainoan kerran. En ole tietenkään sitä leikkiä tarkoituksella tehnyt, eikä ikinä ole tarkoitus kenenkään tunteilla leikkiä, mutta jos olisin tämän tiennyt etukäteen, niin ei olisi tarvinut rikkoa itseä ihan näin pahasti.
Nyt kun tietää kaiken olevan lopussa, niin pystyy jotenkin jo ajattelemaan asioita, kuinka paljon sitä on tehnytkään väärin. Varmasti olen oikeitakin asioita tehnyt, mut ne tuntuu aika sivuseikoilta tällä hetkellä, elämän kovassa pelissä virheet lasketaan.
On loppujen lopuks helppo antaa periksi, se ei yleensä maksa mitään, toivottavasti tämä ilmaiskierros päättyy vielä kaikkien kannalta hyvin. Sitä toivon, sen kuitenkin kaikki osapuolet luultavasti ovat ansainneet.