Täytyy nyt tännekin välillä postailla, ainakin sen takia, kun tulee sentään välillä vähän erilainen blogi, kun mihin tässä viime aikoina on tottunut.
En ole ehkä noin kolmeen vuoteen nähnyt kunnolla unia, tiesin sen epäsuorasti johtuvan muutoksissa elämässä ja suuresta pudotuksesta. Viime yönä näkemäni uni oli todella uskotavan tuntuinen ja muistin sen yllättävän hyvin herätessä (tietenkin keskellä yötä). No uskottavuus nyt on vähän tulkinnanvarainen, ainakaan mun unet eivät aivan suoraan voisi olla tosi elämästä, tilanteet ja paikat vaihtuu vähän turhan tiheesti. Jollekin unitutkijalle vois olla aika haastetta selvittää mistä kaikesta oli kyse, mutta jätetään se uni nyt tältä erää tästä pois, kuitenkin vähän turhan sekava…
Unen näkeminen ei varmasti suoranaisesti liity siihen kuinka hyvä fiilis tänään on ollut ja itse asiassa eilenkin jo. Suhteellisen huolestuttavaa tuollainen kahden päivän putki ;). Elämä alkaa hymyillä toden teolla, en olis uskonut tämän kevään ja kesän tapahtumien mitenkään voivan vaikuttavaa positiivisesti. Nyt tiedän voivana tuntea ja huomaan kun olisin saanut täysin uuden alun elämään, onneksi ei tarvitse enää vaeltaa aivan sumussa päämäärättömästi. En varmasti pari päivää sitten olisi ikinä kuvitellut tätä sanovani, kiitos K, olisi ”ehkä” väärin sanoa kaikesta :), mutta sanotaan sitten vaan hyvin paljosta (toim. huom. vilpittömästi, ei sisällä piilovittuilua ;). Kliseistä sanoa, olet minulle tärkeä ihminen, mutta olet joka tapauksessa, ehkä jopa tavallisuudesta poikkeavalla tavalla. Teit minulle sen mihin en varmasti ikinä olisi, ainakaan yksin pystynyt, nyt olen taas hereillä ja voin nauttia elämästä. Nautin tästä päivästä ja varmasti vielä enemmän tulevaisuudesta. On taas hieno hymyillä, eikä kaikista asioista tarvitse väkisin ajatella negatiivisesti. Ehkä se hyvältä vaikuttanut tarina loppui niin kuin pitikin, veneen kaataminen saattoi sittenkin olla ylitsepääsemätöntä ja varmasti oli parempi kun se loppu tapahtui heti, eikä aikojen saatossa. Kuitenkin se vinkuminen ja muu paska ei mennyt minun osalta hukkaan, luulen, että se lopullinen välikohtaus sai minut takaisin raiteilleen, vaikka olisihan sen tietenkin voinut mennä vähän fiksummin kaikin puolin :). Vaikka sain itseni näyttämään pelleltä ja huonolta ihmiseltä, tiedän, ettei pääsyy loppujen lopuks ollut minussa, vaan pääasiassa tilanteessa ja aiemmissa tapahtumissa. En ainakaan enää ole katkera tapahtumista, toivottavasti ei kukaan muukaan. K, kerrothan henkisesti terveiset toiselle K:lle, tiedän, ettet varmasti sitä oikeasti tee, mutta hän jos kuka saa aina ajatukset positiiviseksi.
Jos jotkut muutkin tutut, kun nettitutut, sattuvat lukemaan salaa blogiani, pahoittelen viime vuosien käyttäytymistäni. Tiedän olleeni välillä melkoinen idiootti ja ilonpilaaja, nyt sen myönnän itsekin (aikaisemmin ehkä ymmärtänyt, mutten hälunnut myöntää). En hae anteeksiantoa, enkä usko, että niin syvästi olisin ketään loukannutkaan, mutta pienetkin asiat vaikuttavat joskus lähtemättömästi ihmismieleen. Niin ja totta kai pahoitteluni myös teille nettitutuille, joista yllätys yllätys, ei niin läheisiä ole ikinä tullutkaan, mistähän vois johtua :).
Voi perkele, että on taas hienoa olla olemassa, kun vaan saisi tän energiamäärän purettua johonkin, pakko kehitellä ja keksiä järkevää tai vähemmän järkevää tekemistä. Niin kun radio957 joskus sanoi, ”intoo piukassa”. Älkää kukaan, tai mikään, ikinä yrittäkö enää viedä sitä minulta pois, enää en siitä taistelematta luovu. Tietenkin pahoittelut vielä niille surffareille, joiden on pakko lukea kaikki blogit, ei ole varmaan ollut järisyttäviä lukunautintoja seurata tätä blogia, ette kai kuitenkaan joutunut kestämään sitä liian kauaa :). Ehkä blogi tulee vielä jatkumaan, mutta ei ainakaan niin synkeissä ja itsesäälillisissä merkeissä (toivottavasti ainakaan), eikä varmasti yhtä useinkaan, mutta cityähän ei ikinä kokonaan voi jättää 😉
Nyt voi hyvillä mielin, asiat jotenkin selvittäneenä, jollain lailla kääntää sivua. Menneisyys on menneisyyttä, sitä ei voi muuttaa, tahtoi tai ei. Menneisyydessä on hienoja asioita ja myös niitä asioita joista ei voi olla kovin ylpeä, mutta luulen, etten ole ainoa epätäydellisyys tässä maailmassa :). Kaikesta ei voi ottaa syyllisyyttä itselleen, se on liian raskasta, enkä kyllä yleensä muitakaan syytä, se ei sovi luonteeseen. Kaikkea tapahtuu, eikä huonosti menneisiin asioihin aina pidä löytää syyllisiä, olemmehan vain ihmisiä, erehtyminen ja virheet ovat sallittua, inhimillisyyden rajoissa.
Vähän jopa pelottaa kun tuntuu niin hyvältä, toivottavasti tämä ei ole mikään loppupyristys. Autokin kulkee kovempaa juuri ennen kuin moottori hajoaa. No, ei kai mua sentään ihan suoraan autoon voi verrata, vaikka koneeksi joskus sanottukin, noh, vitsi vitsi 😛
Nauttikaahan elämästänne, minäkin ajattelin taas välillä yrittää, tämä voi olla se uusi alku… Kaikki me tarvitsemme joskus uusia mahdollisuuksia, olen tyytyväinen (ehkä vähän enemmänkin), saan sen näinkin suuressa asiassa kun koko elämä. Nyt mopoileen, ei paskempi ilma uudelle alulle 🙂