Eilen pääsin vihdoin käymään mökillä järven luotua nahkansa. Perämoottori läksi käyntiin jo kuudennella yskäisyllä ja toimi nöyrästi koko matkan saareen, kuten myös takaisin. Ilma oli epätodellinen: paksu sumu, jonka keskellä ei nähnyt lainkaan minne oli menossa vaan se oli tiedettävä. Jostain sieltä sumun keskeltä kuului jatkuvaa joutsenten tööttäilyä ja välillä hiljaisuuden rikkoivat lentoonlähtemisen äänet: juoksevat räpylät veden pinnassa, raskaat siiveniskut, sitten taas—hiljaisuus. Ja se hiljaisuus oli aivan uskomaton. Linnut eivät laulaneet, oli niin tyyntä etteivät laineet liplattaneet tai tuuli suhissut, eikä yhdenkään perämoottorin ääni rikkonut usvan äänettömyyttä.
Kun hiljaisuus sitten rikkoontui sateen ropinalla, menin sisälle ja laitoin tulen hellaan. Yksinäisen, sateisen mökkipäivän äänimaailma on aivan omanlaisensa. Tulen rätinä hellassa, kiehuvan veden porina, sateen rapsahtelu, eikä sitten muuta.
Harmitti lähteä pois. Onneksi torstaina pääsee takaisin. Olispa jo loma ja kesä.