Kyllä se niin on,että koiralle tulee lähtö. Ei kuitenkaan sinne pilven reunalle pieneksi koiraenkeliksi, vaan uuteen kotiin. Uuden kodin etsintä on ihan loppusuoralla ja nyt vaan on se päätöksen tekeminen ja se kaikkein karmein, itse luopuminen.
Pari päivää on mennyt itkiessä kurkku suorana. Koetan selittää koko ajan itselleni, että koira saa hyvän kodin jossa sitä rakastetaan ja jossa se voi elää täysipainoista lemmikin elämää, ja että sillä on asiat hyvin. Ja että en voi ajatella tässä vain omia tunteitani vaan minun on ajateltava koiran parasta. Mutta voi helvetti, että ottaa lujille.
Kyllähän se jo pitkin kesää vaikutti siltä, että ei siitä jalasta kalua tule, mutta se varmistui viime lauantaina kun kävin sienessä. Otin koiran kokeeksi mukaan parin tunnin sieniretkelle. Illalla koira ei voinut enää kävellä.
Helvetti, että tuntuu hirveälle.