Jos sukuni ei olisi ortodoksista, suhtautuisin varmaan eri tavalla kaikkialle levinneeseen virpomiskulttuuriin. Nyt se kuitenkin vain ärsyttää, jollei jopa vituta. Ovikellon rimputus kun on paisunut viime vuosina aika monumentaalisiin mittoihin. Tosin tänä vuonna olin hyvissä ajoin varautunut siihen, ja pakenin kotoa ennen aamukymmentä. Olin myös poissa melkein koko päivän palaten kotioven taakse vasta viiden jälkeen iltapäivällä.
Virpomisen ortodoksinen perinnehän on siunata sukua ja oman perheen jäseniä tulevaa vuotta varten, tuoreeks terveeks tulevaks vuodeks. Sen tarkoitus EI ole kiertää mahdollisimman monen vieraan oven takana mahdollisimman monen karamellin tai lantin toivossa. Koko kauniista traditiosta on tullu monessa kohtaa jonkinlainen ihmeellinen ahneuden riitti, jossa halutaan vaan itselle hyvää. Ennen palkankin sai vasta pääsiäisenä, nyt pitää saada ne hyvät heti. Joidenkin olen jopa kuullut saaneen haistattelua osakseen, kun ovat kohteliaasti kieltäytyneet virpomisesta. Tämä onneksi lienee tosi harvinaista.
Mä olen tiukkapipo, ilonpilaaja ja vanha pieru, sehän on ollu tiedossa jo vaikka kuinka pitkään. Mutta ei tässä(kään) syy ole lasten, mielestäni. Tottakai pennut ovat herkkujen perään, sehän on selvä. Ja jos ei vanhemmat traditiosta mitään tajua, niin eipä nekään sitten osaa muksuja valistaa asiasta. Mutta voitaisko se virpominen rajata perheeseen ja lähisukuun, pliis!