Hyvästi Suomi!

  • bbHennaK

Säikähdittekö? Kuinka moni tuli lukemaan tämän toivoakseen, että minä lähtisin lopullisesti Suomesta. Joo no sen käsityksen olen saanutkin, mitä city lehden blogiini tulee, että paljon positiivisia konmentteja ei satele vaikka kirjottaisin säästä :)

Lontoon matkani oli ihana ja Lontoo oli minulle kuin paratiisi. En voi olla ihailematta ja rakastamatta tuota kaupunkia.
Haluaisin nähdä koko Iso-Britannian läpikotaisin. Nähtävyyksiä on niin paljon että meinaa pyörtyä ja upeita rakennuksia ja katuja tulee toinen toisensa jälkeen. Parasta oli superystävälliset ihmiset. Ihana kun pystyi vieraassa maassa pärjäämään kuin kotonaan puhumisen suhteen.

Pietari oli tähän mennessä ollut ihaninta mitä olen nähnyt ja nyt niitä on kaksi. Lontoo ja Pietari. Pietarissa ainut on se, että jos ei osaa venäjää niin aika vaikea välillä pärjätä. Minulla on onneksi ollut aina tulkki mukana.

Matkakuulumiset Lontoosta kerron mitä luultavammin seuraavassa blogissani. Ihan nyt ei ole vielä sen aika kun asiasta on vielä neuvottelut kesken.

Ollessani Lontoossa, ja aina kun olen ollut ulkomailla, ei minulle ole usein tullut tunnetta että haluan jo kotiin!

Rantalomat ovat aivan ihania ja suorastaan rakastan aurinkoa, loikoilua ja hienoja ravintoloita, sekä kaupungeissa shoppailuparatiisit ja suuri ihmisvilinä ovat jotain aivan uskomatonta!

Tuntuisi jotenkin niin loistavalta aloittaa uusi elämä jossain muualla ja vaihtaa kokonaan maisemaa, mieluiten lämpimään maahan missä olisi muutenkin hyvät olosuhteet. Uudet ihmiset, uusi maa ja uusi alku.

Kuitenkin kaikki tuttuni ja kaverini ketkä ovat muuttaneet ulkomaille ovat aina kuitenki palanneet suomeen tai sitä sitten pidemmän ajan ollessaan oma veri alkaa vetää takaisin tähän ihmeelliseen ja kummalliseen maahan missä ihmiset ovat vähän mitä ovat!

Onko teillä kokemuksia ulkomailla asumisesta?

Missä kannattaisi ainakin piipahtaa. Ainahan sitä voisi esim. vuoden olla jossain muualla.

Itse en ole ymmärtänyt sitä miksi jotkut haluavat olla thaimaassa 4-8 kk vuodesta ja silloin tällöin suomessa kunnes taas lähtevät uudestaan. Ehkä siksi en ymmärrä kun en ole vielä itse käynyt siellä.

24 kommenttia

Anonyymi

23.5.2011 06:20

Mitä tulee tuohon ihmettelyyn miksi ihmiset haluavat olla esim. Thaimaassa 4-8kk ja sitten tulla takaisin tänne juntteihin johtuu siitä, että he ovat pääsääntöisesti tyhmiä. He eivät osaa tehdä rahaa ulkomailla, joten heidän on tultava tekemään työtä Suomeen. Toinen vaihtoehto on, että he elävät työttömyyskorvauksilla ja heidän tulee ilmoittautua työvoimatoimistossa kerran kolmessa kuukaudessa tms. Kolmas ja todennäköisin vaihtoehto on, että heidän on tultava tänne leveilemään omasta mielestään kosmopoliittisilla kokemuksilla. Thaimaassa on hiukan hankala leveillä kenellekään, että wow me ollaan Thaimaassa. Sen sijaan junttisuomeen on kiva tulla esimerkiksi kertomaan kaikille uteliaille kavereille, että kuinka kauhean paljon paremmalta esimerkiksi appelsiini-niminen hedelmä maistuukaan ulkomailla. Tällaiset luuserit tuntevat siis itsensä tärkeäksi täällä kavereiden supattaessa ympärillä "se on tullut takas!".

Samasta puusta ovat veistettyjä sellaiset henkilöt jotka esim. tällaisissa blogeissa keksivät valheellisia tarinoita siitä mitä heille mukamas tapahtuu täällä junttisuomessa. He esimerkiksi parittelevat villisti julkisilla paikoilla jne.

Kiitos Henna jälleen kerran aidosta kirjoituksesta!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

23.5.2011 07:20

Nyt sulta jäi kokonaan mainitsematta, että teille tapahtui jotain salaperäisen kamalaa matkan loppuvaiheessa.

Vai tulitteko siihen tulokseen, että ette sittenkään yritä hakea vakuutuskorvauksia, kun Twitter-viestit eivät varmaan riitä todisteeksi siitä, että varkaat veivät monta matkalaukullista merkkivaatteita ja muuta todella arvokasta tavaraa?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

23.5.2011 10:53

Henna hei, te ihan itse Antin kanssa oikein tyrkytätte näitä juttuja meille ns. junteille ja annatte aiheen "spekuloida" asioitanne. Olette niin etukäteen suunnitellut mitä kerrotte ja koska.. Teidän suhteenne, oli se sitten ON tai OFF on suurta feikkiä. Kummankin uskottavuus on mennyt jo aikaa sitten.
Kehtaat olla vielä ylimielinen... Mutta kun on rahaa saatava keinoja kaihtamatta.. Millä sinäkin shoppailet? Näillä tyhmillä jutuilla jotka myytte medialle.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

23.5.2011 11:34

Turha valitella että Henna ja Antti ostelevat jutuilla tienaamilla rahoillaan koska te tyhmät menette ja ostatte ne lehdet joissa niitä juttuja on!

Olkaa herranenaika ostamasta niitä iltalehtiä, seiskoja, hymyjä sun muita juorupaska lehtiä, itse en edes hammaslääkärin odotushuoneessa niitä lue!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

23.5.2011 11:37

Hennalle pakko kertoa, että ihmiset eivät palaa sen takia Suomeen että veri vetäisi tänne. Suomessa kun on sellainen asia kuin sosiaaliturva ja elämä on muutenkin turvattu, toisin kuin ulkomailla.

Suomessa jos jäät työttömäksi on talutesi silti turvattu. Jos muutat vaikka Espaniaan ja jäät vuoden jälkeen työttömäksi, ei kukaan korvaa penniäkään. Sekin vielä että että Suomessa on terveys huolto "ilmaista". Ulkomailla ei ihan peruspalkoilla terveyttään hoidella samalla tavalla kuin Suomessa. Eräitä hyvin yksinkertaisia syitä joista ihmiset ei kehtaa puhua syynä Suomeen paluusta.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

23.5.2011 12:42

Luulen että olisit viihtynyt briteissä hyvin! Mikset jäänyt sinne? Voisit alkaa kirjoitella matkablogia ja elää sen turvin.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

23.5.2011 16:28

Asun itse Alankomaissa jo kahdeksatta vuotta, enkä kyllä koskaan aio enää palata Suomeen. Täällä on hyvä. Ihmiset on 'iloisempia'.

Ok, sairausvakuutusta maksan kuukaudessa sen 140 euroa, mutta silti.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

23.5.2011 18:18

"Pietarissa ainut on se, että jos ei osaa venäjää niin aika vaikea välillä pärjätä" – no, väittäisin, että kyllä Lontoossakin on aika vaikea välillä pärjätä, jos ei osaa englantia. Kielitaito kannattaa aina.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

23.5.2011 20:53

Hyvä Henna, Lontooseen vaan siivestelemään.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Leccare

23.5.2011 22:34

Veikkaan, että Henna viihtyisi hyvin Abu Dhabin glamourissa.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

24.5.2011 09:57

Joo, ei Hollannissa asuvana kyllä tulisi mieleenkään palata Suomeen. Sitä kiittää onneaan joka päivä, ettei ole Suomessa. Sitä ei voi tajuta, miksi kukaan sinne muuttaa takaisin. Tai miten ylipäänsä vapaaehtoisesti siellä asuu. Koko "sosiaaliturva" vasta onkin kusetusta, huono vitsi.

Iso-Britannia olisi tosin vieläkin hirveämpi paikka asua kuin Suomi. Skotlanti on ihan OK, mutta Englanti... hyi helvetti.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

24.5.2011 10:51

Kukaan ei säikähtänyt, koska kaikki tietävät, että sinulla ei ole varaa muuttaa ulkomaille.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

RockyBoa

24.5.2011 11:34

Hassua kuinka nämä 2 ihmistä joiden mielestä Suomi on paska maa eikä tänne ikinä enää palaisi mutta silti kiinostaa suomalaisen turhan julkkiksen turha blogi suomalaisella sivustolla. Suomihan on niin paska maa että ei luulisi täällä kiinostavan mikään. Ja kun Suomi on paska maa niin varmaan suomen kieli on myös varmaan jotain niin kuvottavaa että ei sitä edes kannata puhua, joten turpa kiinni suomeksi. Ja voisitte sen suomen passinkin polttaa....

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

RockyBoa

24.5.2011 11:36

Hennan ja Tuksun sopiva glamour mesta on Pattaya

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

24.5.2011 11:56

Henna, what is your language skills...Pärjäätkö muuta kuin suomenkielellä, sulla kun on noi koulut jäänyt..

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

shiwan8

24.5.2011 15:13

Ihmiset vinkuvat ollessaan kateellisia joko siitä, että eivät saa samoja asioita, eivät kehtaa tehdä samoja asioita vaikka haluaisivat tai yksinkertaisesti eivät osaa ja se vituttaa heitä. Valittaminen on osoitus siitä että vedät heidän mielestään paremmin kuin he itse.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

24.5.2011 16:20

Juu, Hennan kannattaa ehdottomasti heilutella kateuskorttia. Kaikki ei katsokaas saa toimeentulotukea.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

shiwan8

24.5.2011 22:29

^ Tällaista juuri tarkoitin. Itkua kun itsellä ei ole kanttia. Säälittävää...

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

24.5.2011 22:39

Kanttia mihin? Halpalentoon Lontooseen? Päivittäiseen ihmissuhdepsykoosiin?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

shiwan8

25.5.2011 17:02

Elämiseen...

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

25.5.2011 17:21

Tosiaan. Onhan epäonnistuminenkin ja tarhaikäisen tasolla haparointi elämää.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

25.5.2011 19:43

shiwan8: Sanot, että säälittävää. Entäs eikös se sitten ole aika säälittävää, kun Hennan löytää hisseistä ja lentokoneen vessoista tekemässä ties mitä mikä ei siihen kyseiseen paikkaan kuulu? Vai satutko tuntemaan Hennan jotenkin? I doubt it.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Lumiere

26.5.2011 18:49

Ihmiset ovat yleensä ystävällisiä turistialueilla. Asuminen on sitten jo hieman eri juttu, kun näkee muutakin kuin sen Buckinghamin palatsin.

Ihan yhtä paskaa palvelua täällä (Lontoo) voi saada kuin Suomessakin. Eikä Suomessa se palvelu niin paskaa ole kuin valitetaan. Tai sitten minulla on käynyt hyvä tuuri.

Eniveis, takaisin en kovin helpolla muuttaisi. Onneksi ei tarvitse, ainakaan toistaiseksi.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

27.5.2011 02:18

Olen asunut Jenkeissa yli kuusi vuotta ja takasin en ole Suomeen tulossa. Minulla on nykyisin jo kansalaisuus ja teen unelmaduunia mita Suomessa ei voisi tehda.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi kirjoitusta

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi