Omenapuu avaa uudestaan

  • Nina Niskanen

Muistatteko Makkaratalon Omenapuun? Vanha ”Omppu” ehti toimia lähes 30 vuotta; vuodesta 1983 tämän vuoden toukokuuhun, jolloin joutui sulkemaan ovensa talon remontin vuoksi.

Asiakaskunta reagoi tunteella lopettamispäätökseen, ja Oy Center-Inn Ab onkin etsinyt kuumeisesti uusia tiloja. Nyt tilat ovat löytyneet Keskuskatu 7:stä, jossa toimi aikaisemmin Papá Giovanni. Omppu uudistetaan ”Omenapuu 2020”-hengessä, kuitenkin perinteitä kunnioittaen, ja avajaisia vietetään ennen vuodenvaihdetta.

Omenapuun perusti aikanaan muuten ravintolaskenen Grand Old Lady, Eila Kuurma, joka tuonut ravintolaelämäämme muun muassa brunssin, laseittain tarjottavat viinit, pizzat, ja parsaviikot!

5 kommenttia

Anonyymi

15.6.2011 17:28

Vau, tämä on kuitenkin hienoa, että tää mesta avautuu ennen vuodenvaihdetta, olettaen, ettei kyseessä ole 2015-2016 vuodenvaihde. Tällaisilla remonteilla kun tahtoo nykyään olla taipumuksena kestää vuosia, mikä tekee bloggaajien tarinankerronnan ulottuvuuksista tietysti varsin abstrakteja, vaikka faktoissa yritettäisiinkin pysyä. Tarkoitan, että on varmasti haastavaa esimerkiksi seurata vesivahingoittuneen ravintolan remontin etenemistä seuraavat 3 vuotta ja ylläpitää hypeä.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Tero

15.6.2011 21:24

Harmillista ja hienoa samaan aikaan - mua on käytetty Ompussa syömässä 3-vuotiaasta asti. Tuskin miljöö voi enää olla samanlainen kuin se oli vanhassa Omenapuussa - se oli kuitenkin iso osa kyseistä installaatiota.
Hienoa kuitenkin että yrittävät uudestaan - toivotaan että saavat uuden jutun toimimaan.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

liquidsunshine

15.6.2011 22:10

Toivottavasti avautuu mahdollisimman pian, oli ihana se vanha Omppu :) Kuurman suku (tai osa siitä) muuten pitää Metsäkylän navetta -nimistä bisnestä Hämeenlinnassa ja siinä vieressä ehkä aivan superkivaa Leivintupa-kahvilaa. Suosittelen tutustumaan pannukakkuihin erityisesti :P

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

16.6.2011 08:05

Helsinkiläisten ravintoloiden remontit, ne ne on kovaa työtä. Yksi maailman suurimmista purjeveneistä valmistettiin käsityöntä Pietarsaaressa. Aikaa meni kuulemma 4 vuotta ja sitä teki 200 miestä jatkuvasti.

Montakohan miestä tekee näitä ravintolaremontteja Helsingissä? Varmasti ravintolaa kohden 150, kun kerran remppaan kuluu 3 vuotta. Eikä taatusti aikaa jää reteille muuveille, energiapalloille tai muille hoopoille liikkeille - ainakaan kovin paljon.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

maalaismummi

17.4.2014 11:07

Ihanaa, kun "Omenapuu" ei katoa. Eilen etsimme ravintolaa entisestä paikasta. Käyn harvoin Helsingissä ja aina on tullut käytyä edellä mainitussa paikassa.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi kirjoitusta

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi