Transsukupuolinen piispa!

  • Sunniva Strömnes

Ruotsin tuleva kuningatar Victoria on pyytänyt Lundin seurakunnan piispa Antje Jackelenia olemaan yksi hänen vihkipapeistaan. Kerron tästä, koska Antje on nainen. Suomessa ei ole koskaan ollut naispiispaa, mutta meillä onkin jotakin mitä naapurimaassa ei ole. Meillä on seurakunta, josta viime vuoden aikana lähti melkein 600 henkilöä, vaikka normaalisti lähtijöitä on vain 100-150 (HS 6.1.2010).

Imatran seurakunnan joukkopaon syy on kirkkoherra Marja-Sisko Aalto, joka viime vuonna vaihtoi sukupuoltaan miehestä naiseksi. Olli-Veikko Aalto oli viidenkymmenen vuoden ajan nainen miehen ruumiissa. Kolme vuotta sitten Aalto ei enää jaksanut. Hän kävi lääkärillä ja hänet todettiin transsukupuoliseksi. Aiemmin luultiin, että transsukupuolisuus on korvien välissä oleva ongelma, mutta nyt on saatu viitteitä, että kyseessä on biologinen ilmiö. Transsukupuolisten aivoista on todettu eroja tavanomaisemmin sukupuolittuneisiin saman kromosomaalisen sukupuolen edustajiin.

Olen kerran tavannut Marja-Sisko Aallon. Hän totesi tuolloin, että hän kertoo ongelmastaan julkisesti auttaakseen muita. Hienoa minun mielestäni, mutta ei kaikkien. Monet Imatran kirkkovaltuutetut vastustivat Aallon paluuta töihin. Aalto tietää tämän ja onkin pyytänyt, että hän saisi siirron minne tahansa muualle Suomeen. Siihen kirkko ei suostu, koska toivotaan, että Marja-Sisko itse tajuaisi erota virastaan. Toivon, että Imatran seurakunnasta lähtisi loputkin, kaikki hieman yli 23 000 henkilöä, mielenosoitukseksi Marja-Siskon puolesta. He voisivat ilmoittaa, että tulevat takaisin seurakuntaan, kunhan Aallon syrjiminen loppuu. Paras tapa osoittaa mieltään kirkkoa vastaan on erota siitä.

”Toivon, että kun aika kuluu, he huomaavat, ettei maa revennytkään kirkon alta”, Aalto sanoi viime marraskuussa ensimmäisessä jumalanpalveluksessaan leikkauksensa jälkeen.

Minä toivon, että kun aikaa kuluu, ihmisten asenteet muuttuisivat suvaitsevimmiksi ja, että Marja-Sisko Aallosta tulisi Suomen ensimmäinen naispiispa.

9 kommenttia

Pipboy81

13.1.2010 21:00

Käytkö useinkin kirkossa?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Sunniva Strömnes

14.1.2010 16:31

Aikoihin on eletty joo :). Käyn hyvin harvoin kirkossa. Siskollani oli häät jokunen vuosi takaperin ja kävin silloin kirkossa. Ja kun käyn ulkomailla saatan katsella kirkkoa ulkoapäin, joskus ehkä käydä siellä sisälläkin, jos satun olemaan sillä päällä ;).

Olen viime aikoina oikein tosissani miettinyt pitäisikö erota kirkosta ja liittyä takaisin vasta kun syrjintä ja vanhoillinen ajattelutapa loppuu.

Marja-Sisko on muuten kaikkea sitä mitä kirjoitit OctopusHeart. Empaattinen ja sydämellinen ihminen, joka omien vaikeiden kokemustensa kautta ja uskonsa avulla varmasti pystyy auttamaan muita vaikeissa elämäntilanteissa.

:) Sunniva

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Pipboy81

14.1.2010 16:45

Niin arvelinkin. Tässä tapauksessa mielestäni pitää tuntea myös uskontoa syvällisesti, eikä vain tasa-arvoasioita. Juttu kun ei ole yksinkertainen ja helppo.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

14.1.2010 22:01

1:26 Ja Jumala loi Ihmisen omaxi cuwaxens/ Jumalan cuwaxi hän sen loi/ miehexi ja waimoxi loi hän heitä.

1:27 Ja Jumala siunais heitä/ ja sanoi heille: hedelmöitkät ja lisändykät ja täyttäkät maata/ ja tehkät se teillen alemaisexi/ ja wallitcat calat meres/ ja linnut taiwan alla/ ja caicki eläimet jotca maalla lijckuwat

2:22 Ja HERra Jumala rakensi waimon sijtä kylkiluusta/ jonga hän ihmisest otti/ ja toi sen hänen eteens..
-----
19:24 Nijn andoi HERra sata Sodoman ja Gomorran päälle/ tulikiwe ja tulda HERralda taiwast.

19:25 Ja cukisti ne Caupungit/ ja caiken sen lakeuden/ ja caicki nijden Caupungein asuwaiset/ ja maan caswon.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kotiovessa

15.1.2010 01:04

Raamatussa puhutaan miehestä ja naisesta, ei transsukupuolisista tai muista, ja kirkko edustaa raamatun tekstiä.

Kirkko palkkasi miehen papin virkaan, ei naista eikä transsukupuolista tai muuta, ja kyseinen seurakunta on edelleen työnantaja ja päättää virkasuhteesta omalta kohdaltaan.

Uskonto ei tunne transsukupuolisia jos raamattuun uskoo mutta jos olette lukeneet tiedätte myös mistä syystä Sodom ja Gomorra tuhoitui. Miten ihmeessä uskovainen voisi sitten hyväksyä jotain tämmöistä kun he elävät omassa uskossaan ja oman uskonnon oppien mukaan?

Mistä syystä suvaitsemattomuus olisi pahempi asia seurakunnan jäsenten keskuudessa kuin mitä sukupuolenvaihto on raamattua edustavan ja valan vannoneen papin osalta?

Ihan vain heitän vastakysymyksiä teille...

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Pipboy81

15.1.2010 09:20

Sisko ei vältsisti ole objektiivinen asiassa. Suvaitsemattomuus ja vanhanaikaisuus on täysin tulkinnanvaraista.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

15.1.2010 22:36

Aalto on ensimmäinen kaapista ulostullut julkisessa johtajantehtävässä oleva henkilö Suomessa. Siitä kohun iso osa.
Ei välttämättä syy ole ahdasmielisissä uskovaisissa, vaan tilanne olisi yhtä hämmentävä ja ongelmallinen, jos rehtori, kunnanjohtaja tai vaikkapa maaherra tekisi saman.

Ymmärtääkseni Imatralla kritiikki kohdistuu enemmänkin Aallon johtamistaitoihin kuin sukupuoleen. Aallolla ei ole ollut kovin vahvaa asemaa tähän astikaan, vaikka virka sitä edellyttäisi. Hän on menettänyt auktoriteettiasemansa jo vuosikausia sitten huonolla johtamisella.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Pipboy81

18.1.2010 17:37

No niin. Jotain pitäisi tehdä. Siis tuhansien Imatralaisten tai sitten yhden ihmisen, Siskon.

Ehdottaisin että Sisko tulee johonkin täkäläiseen seurakuntaan, missä homofaninsakin ovat, mikäli haluaa pysyä kirkon leivissä.
Toisaalta hän sopisi hyvin setan johonkin postiin. Tai vaikkapa cityn toimittajaksi jos ei muuta löydy.

Pitäisi Siskonkin tietää, ettei kaikkea voi saada. Pakkoko siellä "ymmärtämättömällä" Imatralla on väkisin roikkua?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

24.10.2010 12:39

Marja-Sisko Aalto Fun Club, ihalijakerho perustettu Pyllykirjaan http://www.pyllykirja.fi

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi kirjoitusta

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi