Finanssikusetuksen koko kasvaa

  • WilleWau

Yle Uutisten mukaan:

"Suomen valtiovarainministeri Jyrki Kataisen mukaan ratkaisu merkitsee niskalenkkiä markkinavoimista.

- Pitkän ja hartaan istumisen jälkeen saatiin massiivinen operaatio aikaan, joka yhdessä EKP:n kanssa tulee pysäyttämään markkinaturbulenssin, uskoi Katainen yöllä päättyneen Brysselin-hätäkokouksen jälkeen.

Summasta euromaiden osuus on 440 miljardia euroa ja EU-komission 60 miljardia. Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n mukanaolo nostaa rahaston arvon 750 miljardiin euroon.

Suomen osuus takuujärjestelystä on runsaat kahdeksan miljardia euroa. Rahaa ei kuitenkaan kerätä etukäteen tai siirretä minnekään tilille, vaan lainat ja takuut aktivoidaan vasta jos joku euromaa uhkaa upota."

* * *

Ensinnäkin ministeri Kataisen käyttämä painitermi niskalenkki on tilanteeseen nähden aivan liian lepsu.

Oikeampi termi rauhoittamaan painia ja raha-asioista ymmärtäviä EU-kansalaisia olisi ollut ristivyö.

Ristivyössä markkinavoimat on yllätetty takaapäin ja nostettu jalat sätkytellen ilmaan. Nostaja ja ristivyön pitäjä sitten päättää tilanteen mukaan minne päin markkinavoimat ristivyöheitolla rojauttaa.

* * *

Vaikka tukisummat on mahtavan suuria, niin tuo 750 miljardia euroa pitää lukita oikealla kertoimella Yhdysvaltain kokoluokkaan. Nyt puhutaan vasta siis Kataisen mukaan niskalenkkisummasta.

EU-alueen 500 miljoonan asukasluku suhteessa Yhdysvaltain asukaslukuun antaa ristivyökertoimeksi 1,667.

Sitten vaikutuksiltaan tarvittavan kokoinen tukipaketti nousee 1250 miljardiin euroon, josta Suomellekin riittää varmasti yllin kyllin maksettavaa.

* * *

Vai onko tässä kokonaisuudessa vain kyseessä jälkikäteen kerrättävä euromaiden jäsenmaksu?

1 kommentti

Anonyymi

5.12.2021 10:42

Täältä löydät pian seksiä, suhteita, Deittailua --> http://dating24.me

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi kirjoitusta

Jos sinulla ei ole vielä tunnusta Cityssä tai Facebookissa, luo tunnus Cityyn. Se käy käden käänteessä ja on täysin ilmaista.

Luo ilmainen tunnus