Kannatetaan

  • WilleWau

Suomalaisissa tiedotusvälineissä on alkanut näkyä merkkejä piristymisestä.

Niissä alkaa erilaisia uutisten pääaiheita ja painotuspisteitä päivittäin.

Satakunnan Kansa heittää Hesarissa olleen uutisen mukaan aika hyvän pallon Yleisradion suuntaan:

Satakunnan Kansa kysyy, miksei Yleisradio lähetä Alpo Rusin valtiota vastaan käymää oikeusistuntoa suorana, niin kuin se lähetti Bodomjärven oikeudenkäynnin.

"Vaikka kyseessä on siviilioikeudenkäynti, sillä on suurta yhteiskunnallista merkitystä."

"Onko syynä, että Yle kokee asian kiusallisena? Ylehän oli yhtenä ensimmäisenä kertomassa, että Rusia epäillään vakoilusta DDR:n hyväksi."

"Rusin oikeudenkäynnissä punnitaan valtion oikeus puuttua yksityisen ihmisen elämään tavalla, joka leimaa hänet loppuiäkseen."

"Oikeudenkäynnissä on todistajina henkilöitä vallankäytön huipulta. Suomalaisessa oikeudenkäytössä on erittäin harvinaista, että todistajana kuullaan entistä tasavallan presidenttiä."

"Koska pääroolissa on lisäksi Supo, olisi erityinen avoimuus perusteltua."

- - - -

Olen samaa mieltä, koska tämä oikeudenkäynti tulee menemään tarvittaessa KKO:n jälkeen ainakin Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen asti.

Eikun tietoa avoimesti Yleisradion kautta eetteriin, niin saamme tietää ainakin sen, että mitä väyliä pitkin Rusin esitutkinnasta salassa pidettävä tieto lupsahti juuri Yleisradion kautta julkisuuteen....

1 kommentti

Anonyymi

5.12.2021 11:17

Täältä löydät pian seksiä, suhteita, Deittailua --> http://dating24.me

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi kirjoitusta

Jos sinulla ei ole vielä tunnusta Cityssä tai Facebookissa, luo tunnus Cityyn. Se käy käden käänteessä ja on täysin ilmaista.

Luo ilmainen tunnus