Kuka kusettaa ketäkin?

  • WilleWau

Kunta-alan palvelujen rahoitus on nyt kuuminta hottia. Kuitenkaan todellisiin ongelmakohtiin ei puututtu ns. hyvinä aikoina mitenkään.

Lopussa olevan linkin kautta löytyvä ja kuntapäättäjien hyvin tiedossa oleva ongelma tuskin ratkeaa nytkään.

Onhan ravintoketjun loppupäässähän ihan oikea veronmaksaja. Ei rakennuskompleksi eikä mikään varpusparvena jakautuva organisaatio.

Valtio tukkii tästä asiasta urputtavien päättäjien turvat todennäköisesti maksamillaan kunta-avustuksilla.

* * * * * * * *

HS 23.3.2009 kertoi eilisessä numerossaan näin:

"Ollilan mukaan pohjoismaiset poliitikot olivat 1990-luvulla viisaita eivätkä sortuneet protektionismiin.

Poliitikot tekivät päätöksiä, joihin sisältyi suuria riskejä, Ollila arvioi menemättä enempää yksityiskohtiin.

* * * * * * * *

Käsittääkseni Suomessa todellinen valta annettiin edellisen pankkikriisin yhteydessä pitkälle suuryrityksille. Kuten pankeille ja vakuutusyhtiöille.

Eikä siinä sinällään mitään, mutta kun laillisuusvalvontakin kastroitiin samassa yhteydessä.

Siksi tähän alla olevaan kuntatalouden ongelmaan tuskin tullaan puuttumaan. Lähivuosina ongelma tulee varmasti räjähtämään esille jollain tapaa.

Vakuutusyhtiöille kuuluvia kustannuksia kunnille:
http://www.oikeusturva.info/cgi-bin/yabb2/YaBB.pl?num=1204643629

www.oikeusturva.info > FOORUMI

1 kommentti

Anonyymi

5.12.2021 10:48

Täältä löydät pian seksiä, suhteita, Deittailua --> http://dating24.me

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi kirjoitusta

Jos sinulla ei ole vielä tunnusta Cityssä tai Facebookissa, luo tunnus Cityyn. Se käy käden käänteessä ja on täysin ilmaista.

Luo ilmainen tunnus