Lobbarit jatkamassa kansanedustajina

  • WilleWau

Aiemman pääministerin keskustan Matti Vanhasen uuden työpaikan johdosta päästänee vaalirahoituksen avaamisessa hiukan eteenpäin.

Vaalirahoittajien nimet ja heidän yhteytensä hallitusohjelmien 2003 ja 2007 tekijöihin selvitetään kolmivaiheisesti ennen syksyn kovia koitoksia:

1. Kansanedustajien ja ministerien vaalirahoittajien omien vaalirahoittajien nimet julkistetaan avoimesti.
2. Kaikki Vanhasen I ja II hallituksen hallitusohjelman tekoon osallistuneet tahot ja henkilöt julkistetaan.
3. Kohta 1 ja 2 henkilöiden ja organisaatioiden yhteydet vaalirahoittajiin julkistetaan.

Laillista estettä näin tapahtuvalle vaalirahoittajien nimeämiselle ei ole eikä ole ollut. Varsinkaan sellaisten institutionaalisten vaalirahoittajien osalta, joilla ei ole vaaleissa edes äänioikeutta.

Tärkeintä on mielestäni juuri nyt saada avoimeen julkisuuteen rehellinen tieto siitä, että ketkä finanssi- ja/tai energia-alan toimijoista rahoittavat kansanedustajia ja ministereitä. Puolueiden paikallisyhdistyksiä unohtamatta.

Kaikillehan tuota vuolasta vaalirahaa ei ole ollut jaossa, joten uskoa joihinkin kansan edustajiin vielä on. Tämä läpivalaisu on erittäin tärkeää tehdä ennen kuin historiallisen suuret ydinvoimaan liittyvät paketit ja pysyväisluonteisen ydinvoiman jätesäilytykset on nuijittu eduskunnassa läpi.

Lisätiedot kokonaisuudelle internetistä hakusanoilla:

paljastetaan rahan valhe
näin valta ostetaan
lumedemokratia

1 kommentti

Anonyymi

5.12.2021 10:41

Täältä löydät pian seksiä, suhteita, Deittailua --> http://dating24.me

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi kirjoitusta

Jos sinulla ei ole vielä tunnusta Cityssä tai Facebookissa, luo tunnus Cityyn. Se käy käden käänteessä ja on täysin ilmaista.

Luo ilmainen tunnus