Ollilan Jore

  • WilleWau

Finanssikriisin keskellä purskahti jo pieni ilon pore, kun julkisuuteen astui suomalaisen yritysmaailman kiistaton menestyjä Ollilan Jore.

Sanon näin tuntemattomien kesken mielummin häntä Joreksi, etten syyllisty piilosekstistiseen viestintään.

Oma veikkaukseni on, että Jore tulee vielä vääjämättä astumaan poliitikan pelikentille. Ja suoraan raskaaseen sarjaan.

: : : : : : : : : : : : : : : : :

Tuoreimpana poimintana päivän HS ja taloussivu:

"Ollilan mukaan pohjoismaiset poliitikot olivat 1990-luvulla viisaita eivätkä sortuneet protektionismiin.

Poliitikot tekivät päätöksiä, joihin sisältyi suuria riskejä, Ollila arvioi menemättä enempää yksityiskohtiin.

Samaan aikaan pohjoismaiset yhtiöt, esimerkiksi Nokia, saneerasivat rajusti ja tekivät itsestään erittäin kilpailukykyisiä.

Ollilan mukaan on olemassa suuri vaara, että maailmantalous vajoaa lamaan, jos poliitikot eivät nyt onnistu vastustamaan protektionistisia paineita."

Ollila on huolissaan myös useiden Euroopan maiden levottomuuksista, joiden hän pelkää leviävän.

: : : : : : : : : : : : : : : : :

Mielestäni on siten mahdollista, että Joresta tulee EU:n korkean tason virkamies, ellei jopa EU-komission puheenjohtaja.

Varsinkin, jos EU:sta tulee liittovaltio, jonka tarkoituksena on muodostaa taloudellisesti toimiva kombinaatio maapallon muita talouskeskittymiä vastaan.

Mielenkiintoista on ennen sitä kuulla, miten moni on samaa mieltä Joren kanssa hänen kanssaan?

"Pohjoismainen malli on kapitalismin tulevaisuus"

1 kommentti

Anonyymi

5.12.2021 10:49

Täältä löydät pian seksiä, suhteita, Deittailua --> http://dating24.me

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi kirjoitusta

Jos sinulla ei ole vielä tunnusta Cityssä tai Facebookissa, luo tunnus Cityyn. Se käy käden käänteessä ja on täysin ilmaista.

Luo ilmainen tunnus