Virheistä oppii joskus kalliisti..

  • Toni

..sain taas tänään huomata että viime tippaan jättämisestä tai myöhästymisestä ei ole niinkään hyötyä itsellekään mutta haittaa kylläkin. Pikkuhiljaa osittain olen oppinut vähän parantamaan tapojani, etenkin olemaan itse ajoissa paikalla. Tänään kirjastossa vielä kovassa köhässä käyneenä sain huomata että lainassaolevien levyjen vitkutteluunkin pitäisi saada muutos. Ihmeekseni palauttaessani tänään levyjä ja osan uusiessa, yllätys oli melkoinen kun alkoi sakkoja samalla kertyä. Eikä kauaakaan kuin sama oli käynyt edellisen kerran.. Kysyin ja ihmettelin että laskujeni mukaan.. kirjastovirkailija onneksi selitti että se on ollut jo muuttuneena jonkin aikaa että tuotteet saavat olla myöhässä vain 3 päivää eikä enää 5 kuten ennen. Ja minä hölmö laskin sen varaan.. Ilmankos ne aiemminkin oli myöhässä vaikkei minun mielestä olisi pitänyt olla.. olisin kipeänä voinut soittaa pari päivää aiemmin ja uusia ne, mutta kun luulin ettei vielä tarvi joten en viitsinyt vielä vaivautua. Höh sanon tolle yllättävälle muutokselle sekä omalla vitkastelulle ! =/ Voisit yrittää muuttaa itseäsi vielä hieman lisää, kiitos hyvä Toni !

Eilen käytin ensimmäistä kertaa uudistunutta Sampo Pankin verkkopalvelua. Olenhan sen pankin asiakaskin. Piti Java Runtime-ohjelma lisätä siihen että se suostui pelittämään. Onneksi se oli helppo homma. Ensimmäinen mikä pisti siinä silmään oli se että on tää vaan kätevämmän tuntuinen kuin edellinen systeemi. Tutut tilinumerot joihin usein maksaa jäävät vaivattomasti automaattisesti kätevästi muistiin sinne joka nopeuttaa jatkossa laskujen maksua. Heti ensimmäisellä kerralla oli jo varsin helppokäyttöinen, joten eipä mulla ainakaan vielä mitään valitettavaa Danske Bankenin yhdynnästä ole..

Vieläpä kävin tänään itse pankissakin asioimassa & katsoinkin että ompas nyt henkilökuntaa ja vieläpä oudonnäköistä tuolla toisella puolella. Katsoin et noi on kyl ulkomaalaisia.. ja niimpäs olikin sain vastauksen kun kysyin asiakaspalvelijaltani arviotani !? Niitä tanskalaisiahan ne olivat kuten arvasinkin jotka olivat paraikaa avittamassa suomalaisia virkaveljiään uusissa systeemeissä. Et aika iso juttu tuo kyl on, kun tänne astikin on tultu opettamaan ja avustamaan uusituissa pankin palveluissa.

1 kommentti

Anonyymi

5.12.2021 11:03

Täältä löydät pian seksiä, suhteita, Deittailua --> http://dating24.me

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi kirjoitusta

Jos sinulla ei ole vielä tunnusta Cityssä tai Facebookissa, luo tunnus Cityyn. Se käy käden käänteessä ja on täysin ilmaista.

Luo ilmainen tunnus