Mikä kumman vimma ihmisillä on satuttaa toisia ihan tahallisesti?
Olen viime aikoina ollut kuuntelemassa paria keskustelua, jossa ex-vaimo on kertonut miten hän on vielä eron jälkeenkin tahallisesti sanonut ex-miehelle asioita, jotka varmasti ovat loukanneet ja satuttaneet häntä. En ymmärrä! Mikä tarve sitä on tehdä vielä tuossa vaiheessa? Ymmärrän että eroa tehtäessä ja kivun ollessa kova tulee sanottua asioista, jotka satuttavat. Ne saattavat jopa olla tosiasioista, mutta ilman suurta riitaa, kipua ja tuskaa niistä ei joko puhuttaisi tai asiasta osattaisiin puhua kauniimmin, satuttamatta toista turhan rankasti.
Ilmeisesti toisen tahallisesta mutta täysin turhasta satuttamisesta saa jonkinlaista tyydytystä? Tai onko se kostoa jostain?
Tai miksi eron jälkeen täytyy julkisesti haukkua sitä exää? Pahimmassa tapauksessa vielä sellaisille ihmisille joihin on tutustunut exän kautta, eli ihmisille jotka tunsivat exän ennen haukkujaa. Eivätkö nämä haukkujat ymmärrä, että heidän puheensa saattavat satuttaa myös niitä exän ystäviä, eli täysin ulkopuolisia ihmisiä. Ehkä ystävät eivät edes halua kuulla eronneen parin välisistä asioista. Kyllä kaikki tietävät sen, että ex ei ollut se täydellinen, eihän pari muuten olisi eronnut. Mutta onhan exässä ollut pakko olla paljon hyvääkin, ei kai seurustelu hänen kanssaan muuten olisi koskaan edes alkanut?
Tämä kirjoitus ei juonna juuriaan siitä, että olisin itse joutunut satuttamisen tai loukkaamisen kohteeksi, vaan siitä millaisia puheita olen viime aikoina joutunut kuuntelemaan.
