Mä olen ollut viime aikoina huonolla tuulella. Kiukkuperse suorastaan.
Johtuu varmaan osittain siitä, että viime viikolla olin taas neljä päivää työmatkalla sisältäen mm. 1000 km autolla ajoa yksin, pimeessä, liukkaalla.
Osittain varmaan johtuu myös siitä, että viikkoon en ole taaskaan nukkunut yhtään yötä kunnolla. En edes niinä öinä jolloin olen ottanut unilääkkeen – uni on silti aina katkennut kesken.
Ja huom! mulla EI ole menkkoja.
Samalla tässä nyt sitten (täysin ohi topicin) monille miehille _vielä_kerran_ tiedoksi, että naiset hyvin harvoin ovat kiukkuisia kuukautisten _aikana_!
Puhutaan PMS-oireyhtymästä eli premenstruaalisesta, joka siis suomeksi tarkoittaa ”ennen kuukautisia”. Se on se aika, jolloin _jotkut_ naiset – huom! eivät siis _kaikki_ – ovat normaalia kireämpiä. PMS:ään kuuluu usein myös ikäviä fyysisiä oireita, ja jo ne saattava aiheuttaa kiukkuisuutta – eli välttämättä henkiset oireet eivät johdu PMS:stä vaan fyysiset PMS-oireet aiheuttavat henkistä pahaa oloa. Mutta, aiheesta löytyy netistä paljon lisätietoa, joten jos kiinnostaa, niin googlella pääsee eteenpäin 🙂
(Tämän vuodatuksen jälkeen toivon (jälleen kerran) hartaasti, että yksikään mies ei enää naisen kiukutellessa kysyisi ”onko sulla menkat”. Ja tiedän toiveeni olevan täysin turha!)
Muuten…. jos miehet hieman hankkisivat tietoa kuukautiskierrosta ja kuukautisista ja suostuisivat keskustelemaan aiheesta naisten kanssa, asia ei varmanakaan olisi enää niin ”jännä” eikä sitä tarvitsisi pelätä. Siitä voisi jopa joillekin miehille tulla täysin luonnollinen osa parisuhdetta – naisellani on kuukautiset, hän on siis terve lisääntymisikäinen Nainen.
Mutta tästä ehkä kirjoitan joku toinen kerta lisää.
Itseä kiukuttaa tämä kiukuttelu, tulee rähistyä ja huudettua meehelle ja teinille turhan helposti, hyökkään nopeasti vastaan ja loukkaannun nopeasti, jos ollaan eri mieltä kuin mitä minä olen.
Kaikkein raivostuttavinta on se, että omalle kiukuttelulle ei ole mitään syytä! En voi sanoa, että se johtuu väsymyksestä (en tunne itseäni väsyneeksi, vaikka varmasti sitä olenkin), en voi sanoa että se johtuu työstressistä, en voi sanoa, että se johtuu yhtään mistään. Mä vaan olen kiukkunen ja räjähdysaltis. Jotenkin meidät on kai kasvatettu niin, että kiukuttelulle täytyy olla jokin syy, ei saa olla vaan yleisesti vittuuntunut? Eihän se, että mä tietäisin olevani normaalia kiukkusempi esimerkiksi väsymyksen takia sitä kiukuttelua tai toisten loukkaamista mihinkään vähentäisi, mutta jotenkin se olisi ”hyväksyttävämpää”.
Kun voisi sanoa toiselle ”anteeksi, että huusin sinulle, mutta olen vain niin väsynyt / stressaantunut”. On jotenkin niin tyhmän oloista sanoa ”anteeksi että huusin. Tiedän olevani kiukkuinen mutta en tiedä syytä siihen”. Eihän se tietenkään ole tyhmää – ei anteeksipyytäminen ole koskaan tyhmää. Mutta miten päästä eroon tällaisista kulttuuriperinnöllisistä tai kasvatuksellisista tai omista kuvitelmista johtuvista vääristä käyttäytymistavoista, olettamuksista ja luuloista?
Ehkäpä juuri näin: miettimällä asioita ja toteamalla ne hölmöiksi 🙂
