Tekstin on kirjoittanut Aqualung, sen vuoksi esitysmuoto saattaa tuntua hieman omituiselta, kun kertoja olen ”minä” ja kuitenkin Janen mainintaan tehneen jotain 😉
Meidän Afrikkamme!
Aprillipäivä 2006 jKr. (Islamilaisella ajanlaskulla jotain ihan muuta).
Lomaviikkomme alkaa minisättimiitillä Helsinki-Vantaan ulkomaan terminaalin transithallissa. Hieman surrealistinen fiilis kieltämättä, kun juuri sidukan saatuamme jostain selän takaa kuuluu: ”Aqua/Jane mooi!! No Yennakin on kyllästynyt suomen räntäpaskaan ja oli lähdössä samaan maanosaan kuin mekin: Afrikkaan. Tosin Egyptiin, kun meidän matkamme suuntautui paljon lännemmäksi, Tunisiaan.
Lyhyehkön neljän tunnin lentomatkan jälkeen Finnairin vuoron AY 1915 laskutelineiden pureutuessa Monastirin asfalttiin, saimme ensituntuman meille vieraaseen mantereeseen. Ensivaikutelma olisi tietysti voinut olla parempikin: paikallisilla tunisialaisilla lentoaseman virkailijoilla ei juurikaan ollut työmotivaatiota – odottelimme maahantulomuodollisuuksia tunnin verran ahtaassa, kuumannihkeässä hallissa ennen kuin se maahantuloon oikeuttava leima vihdoin oli passissa.
Bussimatka lentoasemalta Sousseen, hotelli Royal Beachiin kesti reilut puoli tuntia. Matkalla joku julkinen mittari näytti –19 astetta, onneksi oma sisäinen mittari kertoi ilman olevan paljon lämpimämpi. Oikeastaan tämä on hauska pieni juttu, koska viikon päästä kotiin palatessamme Kehä III:n varrella mittari näytti +26 astetta ja sisäinen mittari kertoi ilman olevan paljon, paljon viileämmän.
Mutta mutta…hotelliin päästyämme ja saatuamme avaimen jostain ilmestyi pygmimies, nappasi salamannopeasti yhden matkalaukuistamme ja viuhtoi hirveää vauhtia huoneeseemme. No eihän me oltu ehditty vaihtaa paikallista rahaa missään, ennakkoon se ei ole mahdollista, koska Tunisian dinaari on suljettu valuutta. Kaivelin taskun pohjalta ainoan viiden euron setelin ja tyrkkäsin sen sille. Äijäpahus sai varmaan miniorgasmin tehtyään viikon tilin.
Vantaan lentoasemalla olimme ostaneet matkalle mukaan konjakkipullon (vain lääkkeeksi) ja punkkupullon. Sen punkun nautimme pehmeänlämpöisessä illassa Välimeren aaltojen hiljalleen hyväillessä kilometrien pituista hiekkarantaa. Hotellihuone oli siisti ja viihtyisä. Kylpyhuoneen kaakeloinnissa oli toivomisen varaa :).
SUNNUNTAI 2.4.
Ensimmäinen varsinainen lomapäivä alkoi hotelliaamiaisella. Odotukset näistä aamiaisista eivät olleet mitenkään korkealla, mutta yllätyimme positiivisesti. Tarjolla oli vaikka mitä pöperöitä: normaalien leipien ja croissanttien lisäksi oli maukkaita paistettuja tomaatteja, makkaroita keitettyjä munia, leikkeleitä, munakkaita ja lisäyllätykseksi aivan erinomaista kahvia.
Aamulla oli myös matkatoimiston infotilaisuus, joka antoi jonkinlaisen käsityksen maan tapoihin ja liikkumiseen. Huijareista varoiteltiin kovasti.
Hotellissa vaihdoimme ensimmäiset dinaarit. Maan valuutta on sitten mukava. Vaihdossa saa 20 dinaarin, joskus jopa 10 dinaarin seteleitä. Näillä vaan on lähes mahdoton operoida, ellei ostosten summa ole lähelle näitä pyöreitä summia. 20 dinaarin seteli ei oikein käy kahviloissa tai kaupoissa, koska heillä ei ole antaa vaihtorahaa takaisin. Pahimmillaan myyjä tai tarjoilija lähtee naapurikauppaan metsästämään vaihtokolikoita. Loppulomaviikon kuljimme sitten taskut kolikoita pursuten. Janelle tosin paikallisten kolikoiden arvon oppiminen oli lähes ylivoimainen tehtävä!
Päätimme lähteä tutustumaan Soussen keskustaan kävellen, (matka hotellilta vajaat pari kilometriä) vaikka keli olisi ennemmin suosinut rannalla löhöilyä: arviolta 25-30 astetta.
Suunnistimme kohti vanhaa kaupunkia, Medinaa. Ahdistava mutta samanaikaisesti mielenkiintoinen ja ehdottomasti kokemisen arvoinen kokemus. Äärettömän ahtaita katuja täynnä kaikenmaailman rihkamakauppiasta nykimässä sisään liikkeisiin: ”Terrve tärve, mita kuluu, yks dinaari katsoa, Mika Hakkinen, luki luki”. Joka liikkeessä samoja pelti- tai savikippoja, tohveleita, pehmokameleita tai vesipiippuja. Voe perkele! Jane meinas polttaa hihansa heti, ja auringolla ei ole tässä tapauksessa mitään osaa tai arpaa. Oli pakko päästä nopeasti pois ja oluelle.
No suunnistettiin ensimmäiseen katukahvilaan, mutta tietty muslimimaassa tarjoilija sano heti että ”no alcohol”. Viereisessä kuppilassa tarjoilija taas huusi ”Beer?” No oluttahan haluttiin, niin mentiin sinne – ja voi wittu, meille kiikutettiin saksalaista alkoholitonta kaljaa, ja maksoikin aivan älyttömästi. Kaksi tölkkiä 7 dinaaria. No maksettiin sitten oppirahat. Olutta ja muutakin alkoholia Tunisiasta saa, sillä maa on uskonnon suhteen erittäin vapaamielinen. Ja kaiken lisäksi paikallinen olut (Celtia) on vieläpä erittäin hyvää. Alkoholia myydään kuitenkin vain tietyissä kaupoissa, Magasin Generaleissa. Niissä asioiminen on oma ohjelmanumeronsa. Valitset tuotteen, maksat sen yhteen kassaan, valitset toisen tuotteen ja maksat sen toiseen kassaan. Jos satut maksamaan luottokortilla, niin sitten sinut ohjataan johtajan huoneeseen, jossa tehdään tarvittavat paperityöt. Tämähän opettaa taas kiireeseen tottuneelle pohjoismaalaiselle nöyryyttä. Mutta todellisuudessa maan tavoille oppii nopeasti. Joka päivä mekin sieltä se jokapäiväinen punaviinimme haettiin ilman mitään ongelmia 🙂
Kaupunkikierroksen jälkeen päiväunet hotellissa tuntuivat taivaallisilta. Ja pitihän meidän käydä rannallakin ottamassa pikkasen aurinkoa; ja olutta, sitä paikallista. Kaksi pulloa 4 dinaaria. Yksi dinaari on muuten 60 centtiä.
Ensimmäinen iltaruokailu
Aurinkomatkojen oppaassa oli kerättynä muutamia hyväksi koettuja ravintoloita. Koska olimme jo aikaisemmin netistä lukeneet, että kannattaa turistiripulivaaran vuoksi suosia hyvämaineisia ravintoloita, päätimme kokeilla Le Surfin –nimistä ravintolaa, jonka erikoisuutena oli, että siellä ei ole ollenkaan ruokalistaa. On vain yksi kalamenu á 24 TND. Mutta millainen kalamenu! Alkupalaksi tulee tunisialaiseen tapaan patonkia, tonnikalaa, oliiveja ja harissatahnaa (tulista chilikastikkeen tapaista mössöä, jolla saa kätevästi tuhottua makuaistin, jos ei osaa olla varovainen).
Sitten alkukeitoksi oli tomaattinen kalakeitto, joka oli todella maukasta.
Seuraavaksi vuorossa oli kai jonkinasteinen väliruoka: mustekalasalaattia, kalmarin lonkeroita, katkarapuja, vihreä salaatti, vihreää jalapenotahnaa, tonnikalaa, simpukoita, minibrikit ja pari pikkukalaa – ei aavistustakaan, mitä kaloja, mutta hyviä olivat. Brik on filotaikinaan käärittyä mässöä, joka friteerataan oliiviöljyssä. Oikeassa brikissä on sisällä vielä löysä kananmuna, joita näissä minibrikeissä ei ollut. Minibrikejä voisi verrata kiinalaisen keittiön kevätkääryleisiin.
Pääruokana oli sitten kahta erilaista valkoista kalaa, jättikatkarapuja ja ranskalaisia perunoita. Kala oli edelleen hyvää, ranskiksia ei jaksanut syödä.
Jälkkärinä tuli maukas sitrussorbetti, appelsiinejä, mandariineja ja taateleita. Ne hedelmät jäivät syömättä, koska odotuksista poiketen ne olivat aivan kuivia – ja taatelit olivat odotetusti aivan liian makeita.
Koko ruokailun ajan joimme paikallista Mornagin valkoviiniä, joka oli aivan erinomaista.
Tämä koko lysti kahdelle tippeineen maksoi 80 TND eli alle 50 euroa. Matkaoppaan mukaan ravintolalaskun loppusumma on kohteliasta pyöristää 5-10% ylöspäin seuraavaan tasasummaan,
Hotellin baarissa piti tietysti vielä maistaa tunisialainen kahvi, jossa kahviin on lorautettu Thibarinea, paikallista taatelilikööriä.
No punaviini-konjakkilinjalle se ilta sitten parvekkeella lipsahti. Ja silti Jane oli huolissaan koko ajan, että juonko mä tarpeeksi kirkasta!
[IMG 672339]
[IMG 672340]