Maanantai 3.4. ”Kulttuuripäivä” (vol. I)
Voe tokkiinsa, voe hyvänen aika kuitennii. Mistä saatanasta noita savolaiseukkoja oikein sikiää. Ei mutta tarinan – tai siis päivän – alkuun!
Päätimme lähteä sivistämään itseämme Tunis-Karthago-Sidi Bou Said –retkelle. Herätys oli lomaan nähden epäinhimillinen, sillä aamiainen oli jo kello 6.30. Bussi kierteli hakemassa porukkaa eri hotelleista ja yhdessä Port El Kantaouin hotelleista se sitten ilmestyi – myöhässä totta kai (lue: oli eksynyt pissalle) noin kuusikymppinen savolaiseukko, joka tuntui tietävän kulttuurista paljon enemmän kuin mikään opas konsanaan. Hänen kulttuuritietämys oli kuitenkin puhtaasti ”rantasalmelaista”.
Matkalla opas yritti kertoa Karthagon historiasta, puunilaissodista, Hannibalin valloitusretkistä, roomalaisten Karthagon tuhoamisesta ja muista tuollaisista historian pikkujutuista, mutta tämän savolaisen mielestä paljon mielenkiintoisempaa oli kertoa koko matkaseurueellemme mm. kuinka tätä huijattiin maksamaan jäätelöannoksesta peräti 12 dinaaria. Ja joka kerta lampaan nähdessään tämä kulttuurin ystävä muisti ilmaista itseään onomatopoeettisesti ”BÄÄÄÄ”. Ja lampaitahan tunnetusti Tunisiassa riittää. Jossain vaiheessa Jane sai tarpeekseen, nousi bussin penkistä ja totesi: ”Anteeksi rouva, kuuntelisin mieluummin oppaan selostusta”. Aika hyvin Jane hillitsi itsensä, koska luulen, että ajatus oli: ”Vitun ääliö, ammu itsesi”.
Tunisian pääkaupunkiin Tunisiin oli matkaa noin 140 kilometriä. Matkalla nähtiin suolajärvi, joka on kuuluisa flamingoistaan. Hammametista bussi nappasi vielä mukaan muutaman retkeläisen.
Tunisissa kävelimme vanhan kaupungin, Medinan, läpi. Kai nämä kaikki vanhat kaupungit ovat Medinoita. Tämä alue oli yhtä ahdas ja värikäs kuin Soussenkin Medina, mutta kauppiaat eivät olleet läheskään yhtä päällekäyviä kuin Soussessa.
Tämän jälkeen ohjelmassa oli lähes pari tuntia vapaata tutustumista Tunisiin. Kävimme paikallisessa kauppahallissa. Vihanneksia olisi ollut tarjolla joka lähtöön. Aivan ihania latva-artisokkia.
Kaupungilla nautimme matkan parhaat cafe au laitit hotelli Hana Internationalissa. Samalla saatoimme ihailla Tunisin liikennettä. Se torvien töötöttelyn kakofonia oli aivan käsittämätöntä, kuhmuiset autot soikoilivat sinne tänne, kaistat olivat olemassa, koska joku oli maalannut kaistaviivat, muuta merkitystä niillä ei sitten ollutkaan. Poliiseja oli joka paikassa puhaltelemassa pilliin. Pillillä ei ollut juuri merkitystä, mutta tärkeän näköisiä nämä lainvartijat olivat rynnäkkökivääreineen. Ja jalankulkijan arvo ei ollut mitään, autoilijat olisivat varmasti ajaneet päälle, ellet olisi itse älynnyt väistää. Juu, siinä vajaassa parissa tunnissa oli aivan riittävästi aikaa tutustua Tunisiin 🙂
Opastamme lainatakseni: ”liikennesäännöt ovat täsmälleen samat kuin Suomessa, toteutus vain on erilainen”. Hyvänä esimerkkinä tästä risteysalueelle, suojatien päälle nokka tulosuuntaan pysäköity henkilöauto.
Tunisista matka suuntautui kohti Karthagoa. Ei sinne vanhimpaan osaan, vaan keisari Pliuksen rakennuttamaan kylpyläkaupunkiin. Matkalla ajoimme ohi Molokin kidan. Foinikialaiset uhrasivat esikoisensa saadakseen voimia sotaan roomalaisia vastaan. Molokin kita oli tulinen pätsi, jonne lapset työnnettiin. Alueella oli tuhansittain kivisiä tuhkauurnia.
Pliuksen kylpyläkaupungin rauniot taas olivat osoitus roomalaisten mahdista. Säilyneestä pohjakerroksestakin pystyy näkemään, kuinka mahtavasta rakennelmasta on ollut kysymys.
Mutta ei se kansallinen kulttuurihistoria paikallisillekaan niin ensiarvoisen tärkeää, koska Tunisian ensimmäinen presidentti Habib Bourguiba rakennutti virkapalatsinsa korvaamattoman arvokkaiden raunioiden päälle joskus 60-luvun puolen välin aikoihin. Sen palatsin kuvaaminen oli sitten ehdottomasti kielletty. Ja sitä kieltoa todella vahdittiin sotilaiden toimesta. Kai se nykyinen pressa Ali Baba tai mikä Ben Ali se nyt olikaan, häpeää tätä arkeologista tuhotyötä.
Täältä Jane nappasi Ötökälle matkamuistoksi kiven.
Ja taas siihen savolaiseukkoon 🙁 Hänelle maailman eksoottisin asia oli kapris. Oppaan selostaessa historiaa, me saimme kuulla, kuinka hän söi kapriksia, ja hänen piti vielä oppaalta varmistaa, että kasvaako ne Tunisiassa.
Ja kun opas selitti, että jos sitä palatsia kuvasi, niin sotilaat veivät filmin kamerasta. Ja digikamerasta deletoitiin kyseiset kuvat. Savolaisakka kailotti kaikille, että siinä menee sitten muistikortin myötä koko lomamatkan kuvat. Niinpä, *huoks*
Tämän henkisen ravinnon vastapainoksi kävimme syömässä seisovasta pöydästä paikallisia ruokia, vähän ruotsin laivojen tyyliin. Ihan ok.
Ruokailun jälkeen kävimme Sidi Bou Saidin taiteilijakaupungissa, jonka erikoisuus oli se, että asemakaavalla tai jollain arkkitehtuurijutulla on määrätty, että kaikki rakennukset ovat sini-valkoisia. Siis valkoisia taloja, joissa oli siniset ikkunaluukut ja ovet. Oli erittäin kreikkalaisen näköistä – mutta sinänsä upeaa.
Päivän lopuksi menimme vielä Byrsa-kukkulalle, jonne foinikialaiset alun perin perustivat Karthagon. Kukkulalla oli kaivettu yhden alkuperäisen foinikialaiskorttelin rauniot esiin. Alempana näkyi vielä vanha puolikaarenmuotoinen sotasatama. Kukkulalla oli myös museo, jossa oli lähinnä roomalaisajan esineitä. Roomalaiset tuhosivat puunilaissotien jälkeen Karthagon niin perusteellisesti, että alkuperäistä esineistöä ei juurikaan ole löydetty.
Enpä taida jaksaa enää mainita, että se yks eukko jatkoi pälätystään oppaan kanssa kilpaa, no mainitsin jo. Vain seuruettamme seuraamaan lähtenyt kiimainen narttukissa onnistui pitämään yhtä kovaa meteliä.
Matka takaisin hotellille sujui muutamaan kertaan hyperventiloiden. Matkalla nimittäin näkyi taas muutama lammas! Bää!
Päiväunien jälkeen kävimme syömässä yhdessä oppaiden suosittelemassa ravintolassa; Bonapartessa.
Alkudrinkiksi juotiin talon erikoiset, ei aavistustakaan, mitä niissä oli, mutta maistuivat raikkailta. Jane söi alkuruuaksi friteerattua juustoa (cammenbertia tai mietoa chevreä) ja salaattia ja minä vihannes-lihakeittoa, joka oli maan tapaan tulisen chilistä.
Ruokatilaukset otti vastaan harjoittelijapoika erittäin asiantuntevasti ja ystävällisen palveluhenkisesti. Vähän ajan päästä tuli toinen tarjoilija, joka otti tilauksen uudelleen selittäen, että ei se poika ollut ymmärtänyt sanaakaan englantia 🙂
Pääruuaksi Jane söi talon lasagnen, joka oli melkoisen mausteinen, ei mikään tyypillinen lasagne. Itse asiassa Jane tekee itse paremman lasagnen. Minä söin talon päivän erikoisen: lammasta french minttukastikkeella. Minttu maistui erittäin lievästi. Jäin myös hieman epäselväksi, oliko kyseessä ”ranskalainen” vai ”tuore” minttukastike. Listassa nimittäin luki ”french”, jonka tarjoilija lausui ”fresh”.
Jälkkärinä Janella tunisialainen kahvi thibarinella. Mä join capuccinon.
Naapuripöydän ruotsalaisseurue nostatti meidän verenpainetta kännykkäjutuillaan. Jane taas järkytti paikallisia miespuoleisia persoonia juomalla sen alkoholipitoisen jälkiruuan, polttamalla robustokokoista sikaria ja maksamalla laskun. Se ei todellakaan ole tapana islamilaisissa maissa! Mutta ei kai ne kauheasti pahastuneet, koska tarjosivat ekstradrinkin, taatelilikööriä.
Koko hoito tippeineen taas 80 TND.
Hotellin baarista meille tarttui jotenkin Magon-punkkupullo mukaan huoneeseen. Sen me sitten nautiskelimme, kunnioittaen sitä, että tasan 25-vuotta aikaisemmin Janen isä oli mennyt naimisiin ja oli ollut Soussessa häämatkalla.
PS. Muuten olen sitä mieltä, että Savo olisi hävitettävä!
[IMG 672338]
[IMG 672342]
[IMG 672349]
[IMG 672341]
[IMG 672344]