Mä en ole periaatteiden ihminen.
Onko se sitten hyvä vai huono, en tiedä.
Mutta en mä mitään päätöksiä tee periaatteen vuoksi, kyllä mulla on tekemisilleni tai tekemättä jättämisilleni aina parempi ”syy”.
Mitäs sitten jos periaatteen ihmisen on _ihan_pakko_ rikkoa periaatteitaan? Sitten tulee kamala morkkis! Ja surraan sitten monta viikkoa sitä kun tuli toimittua omia periaatteitaan vastaan.
Onko ”periaate” oikeastaan edes mikään _syy_? Ei minusta. Se on vaan päätös, joka on tehty jostain syystä, todennäköisesti ilman hyvää perustelua, ilman sellaista syytä, jonka pystyisi selittämään toiselle ihmiselle. Jos joku kysyy että miksi et tee jotain asiaa, niin aina voi vastata että ”periaatteesta”. Harvoin toinen osapuoli rupeaa kyselemään sitä, mihin periaatteesi perustuu, se vaan hyväksytään.
Joten miksi niitä periaatteita pitää olla? Eikö voi vaan todeta, että ”yleensä olen sitä mieltä, että se ja se asia pitää jättää tekemättä”. Silloin pääsisi itsekin helpommalla.
Veikkaan että monen ihmisen elämä olisi huomattavasti helpompaa jos he löytäisivät periaatteittensa tilalle jotain ihan oikeita syitä tehdä tai jättää tekemättä jotain, silloin nekin syyt voisi perustella. Eikä niitä vastaan tulisi ehkä niin helposti rikottua, kun syyt olisi perusteltuja _edes_ itselle. Eikä tarvitsisi kantaa sitä morkkista.
No, jokainen tekee elämästään vaikean sillä tavalla kuin parhaaksi näkee, vaikka niillä periaatteilla tai niitä vastaan rikkomalla 😉
